Loma tulee

Veetin luokan viikko-ohjelma:

• MA keilailua, pizza
• TI    kirkko
• KE   Paltamon retki:golf-kurssi, pizza, mylly ja "taikametsä"
• TO   mehut ja keksit open kotona
• PE    luokkatilan vaihto
• LA    kevyttä hubaa ja todistukset

Ottaskohan ne mutkin vielä kouluun?

Voi pojat!

Sisustaminen, ja ylpäätään jonkinlaisen järjestyksen ylläpito kahden kouluikäisen pojan ja yhden vuosikkaan tihulaisen kanssa on välillä aika haastavaa. Viime viikolla saitte ihastella meidän suloista munakoria, jonka uskaltauduin keittiöön laittamaan. Tänä aamuna kun heräsin, munakori näytti tältä:

Syyllistä etsitään vielä. 

Kuulustelut aloitetaan iltapäivällä.

Onneksi tekoväline oli unohtunut rikospaikalle.

Mukavaa maanantaita!

Jäätelöt piiloon

Muuton myötä meille avautuu uusi vaihe elämässä kun voidaan taas alkaa syömään jäätelöä! Itseasiassa en edes syö jäätelöä, mutta olishan se noin niinku periaatteessa hienoa, jos vois syödä sillon kun haluaisi. Yli vuosi on pärjätty muutenkin ilman pakastinta, ja olen aikalailla innoissani, jos nyt taas sellaisen ylellisyyden kotiini saisin. Tässä asunnossa meillä ei näet ole ollut jääkaapissa edes pakastelokeroa, joten kaikki ruoka on kannettu kaupasta tuoreena suoraan pannulle. Välillä olisin kaivannut ranskiksia tai jotain muuta helppoa pakasteallasruokaa kokkausta helpottamaan ja yksipuolistamaan. Niin...ja tietysti sitä jäätelöä, edes kerran vuodessa.

Ihastellen olen katsellut Smeg jääkaappeja joistain blogeista ja haaveillut itsekkin sellaisesta. Vahinko vain, että jääkaappi tuppaa olemaan lähes jokaisessa asunnossa. Uudessa keittiössä ei sensijaan  ole valmiina pakastinta. Vain iso korkea jääkaappi, joka sinänsä on aivan loistava kapistus. Smegin jääkaappia ei siis tarvita, harmi! Keittiön nurkassa olisi kuitenkin täydellinen Smegin mentävä paikka, joten olenkin pohdiskellut, olisiko mitään mieltä ostaa nurkkaan toinen jääkaappi pakastelokerolla. Arkkupakastinta en nimittäin sisälle halua (sen paikka tulee ulkovarastoon).

Ajatus kahdesta jääkaapista on tuntunut hieman liioitellulta, joten riemuni oli aikamoinen kun tajusin, että näitä saa myös kokonaan pakastimena! Värivalikoima vain on vähän kehnompi. Jos saisin vapaasti valita, ottaisin luultavasti tuon vaaleansinisen, mutta pakastimissa värivaihtoehdot ovat kerma, musta, punainen ja oranssi.

Näistä taitaisin kallistua tuon kerman puolelle ihan vain käyttöikää ajatellen. Aika mageita värejä kaikki!

Nyt pitäs alkaa vaan säästämään. Turkasen kalliita mokomat!

(Eikä pakastin ole suinkaan ainoa asia jonka olen yhtäkkiä keksinyt tarvitsevani...)

Ihanaa alkuviikkoa teille, ja käykääs ARPOMASSA ;)

Muuttomusaa

Muuttohommia voi puuhastella vaikkapa eilisten Euroviisujen voittajan Lenan tahdissa. Tykkäsin kovasti ja paljon!!!

Luojan kiitos me säästettiin laatikot!

Nyt se on sitten alkanut, pakkaus. Jokapaikka on sikinsokin ja hyrskynmyrskyn, mutta tiedättekö, ei haittaa yhtään! Silmissä siintää vapautus, ja ilomielin katselen näitä pahvilaatikoita pari viikkoa. Kieltämättä mieleen on tulvahtanut myös kiitosmieli siitä, että puolet tavaroista on tosiaan edelleenkin siellä Sotkamossa väliaikaisvarastossa valmiiksi pakattuna. Puolet vähemmän pakkaamista siis! 

Odotan niin että saadaan nuo Vean rattaatkin pois eteisestä kuleksimasta! Uudessa kodissa on nimittäin juuri sopivasti lämmin ulkovarasto sisäänkäynnin portin pielessä, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Kaikkea muutakin tekisi jo mieli kertoa, mutta pidän teidät jännityksessä vielä jonkin aikaa.

 

Tämä talvi on ollu niin rankka ja elämän ennalta suunnittelemattomuuteen kouliva, että pieni pelko tahtoo välillä hiipiä persuksiin, entäs jos tämäkin menee vielä pieleen... Yritän olla ajattelematta asiaa ja luottaa, että ihan loppuun asti asiat nyt vihdoin järjestyvät. Suurin mörkö on kuntokartoitus, jota odotan kauhulla. Talo on kuitenkin tosi vanha, ja tähän tarinaanhan sopisi kuin pisteeksi i :n päälle, että talosta löytyisi hometta tai jotain vastaavaa...

Apua! Milloin minä menetin positiivisen uskon elämään ja asioiden järjestymiseen!

Koittakaa kestää näitä muuttojuttuja nyt hetken aikaa...

Energiaa ei nimittäin nyt riitä ihan hirveästi muun ympäristön kartoittamiseen.

Piristätte minua hirmuisesti ja annatte voimaa kun käytte täällä moikkaamassa <3

"Kahvitauolla" nytkin tulin kurkkaamaan...

Ps. Vea on muuten paljon innokkaampi (=innokkain) pakkaamaan kuin viime vuonna tähän aikaan.

Veikkaan, että purkaminen sujuu vielä sukkelampaan...

Valkoisessa tilassa

Voihan Olavia kun oli pieni ja sievä! Vähintäänkin yhtä ihana kuin kuvittelin...siihen saakka kunnes alkoi hyppiä kuin sähköjänis. Keikka ei ihan vastannut kuvaani herkästä runopojasta, vaan Olavi livenä ja vauhdissa muistutti enemmänkin Durasel -pupua ja herätti minussa lähinnä hilpeyttä ja äidillisiä tunteita. Tästä lähtien aionkin katsella Olavini You tubesta ja nauttia herkästä tunnelmasta.

Lähes jokaisella Joensuun reissulla on pakko päästä käymään Taitokorttelissa. Ihana vanhaan puutalomiljööseen rakennettu kortteli on luotu yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Kortteli on täynnä pieniä putiikkeja, joissa myydään pääosin paikallista käsityötä, ja päärakennuksen sydän on tunnelmallinen Kauppaneuvoksen kahvila.

Korttelin sisäpihalta, vanhan tiilirakennuksen yläkerrasta löytyy myös Valkoinen tila ja Sarustiikka, johon lupasin viedä teidät kurkistamaan. 

Kaksi sisustuksesta ja kaikesta vanhasta kauniisa hullaantunutta naista ovat lyöneet hynttyynsä yhteen,ja molempien yritykset sijaitsevat samassa tilassa  suloisessa sekamelskassa toistensa seassa.

Jo liiketila itsessään on kaunis elämys vanhoine pintoineen ja eteisen kynttilöissä asiakkaita 

tervehtii aina elävä tuli.

Arvatkaa vaan löytyykö joka kerta jotain kivaa kotiinviemisiksi...?

 Liikettä pitävät pystyssä ihanaiset naiset Sari ja Hanna.

 Hanna työn touhussa :)

Käykäähän kertomassa Viivulta terveisiä jos siellä päin kesälomareissuillanne liikutte ;)

Olavi odottaa

Nyt on vissiin ihan pakko unohtaa tapetit hetkeksi ja suunnata katse kohti Joensuuta. 

Tänään tämä mamma nimittäin taas pakkaa laukkunsa ja lähtee käymään Joensuussa Olavi Uusivirtaa treffaamassa (eikä tämä ole maksettu mainos, koska Olavi ei hei edes tiedä että mä oon tulossa). Olen siitä onnekas, että meillä nämä äidin omat reissut silloin tällöin onnistuvat ilman hirveää kädenvääntöä ja huolta siitä, tulevatko lapset hoidettua ja jääkö kotiin ruttunaamainen mies murjottamaan. Asse tekee sen verran tiuhaan syksyisin metsäretkiään ja viikonkin pituisia lapinreissuja, että olen vuodessa muutaman oman viikonlopun ansainnut. Viikonloppu tosin kutistuu aina yhdeksi yöksi, koska en vain raaski olla erossa noista muruista sen pidempään. Innolla olen silti lähdossä, ja vaikka Olavi onkin ihku, niin parasta kuitenkin on tavata rakasta ystävää taas pitkästä aikaa <3!

Tän reissun jälkeen esittelen teille Yhden ihan lemppari putiikkini Joensuussa.

Siihen saakka MORJENS!

Pitäkäähän Blogistania pystyssä ;)

Ps. Muistakaahan arvonta!!!

Parakki napsahti

 Kiitos TUHANNESTI monista kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen! Me on oltu niin kiireisiä, etten ole ehtinyt niihin edes vastaamaan, mutta lupaan vastailla esitettyihin kysymyksiin pikkuhiljaa tässä matkan varrella. Nyt se nimittäin  sitten vihdoin tapahtui: me muutetaan!!!

Tänään käytiin jättämässä tarjous välittäjälle kirjallisena, ja myyjä hyväksyi sen heti! Kyllähän me se toki tiedettiin, koska tällä kertaa myyjä oli tuttu ja hinnasta oli sovittu etukäteen. Eipäs ehtinyt välittäjäkään juonia, kun tarjous oli lähinnä vain muodollisuus. Meillä on nyt sitten  ihka oma parakki!  Kuntokartoitus tehdään ensi viikolla ja seuraavalla päästään jo muuttamaan. Tässä oli sittenkin johdatuksen sivumakua... Pojat ovat aivan onnessaan, isäntä tyytyväinen ja minä en meinaa pysyä housuissani. Nyt alkaa suunnittelu! Voitte olla varmoja, että kaikki aikani parin viikon sisällä menee tapettikaupoilla. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan...

Asunto on pääosin hyväkuntoinen, ja saadaan "oman näköiseksi" pelkällä kevyellä pintarempalla. Isot linjat, kuten ikkunat, lattia, keittiön kaapistot, sauna ja kylpyhuoneet saavat jäädä käsittelemättä. Voi kun odotan, että pääsen laittamaan teille kuvia ja kertomaan tarkempia tietoja! Vielä en kuitenkaan uskalla... Odotetaan, että saadaan nimet paperiin. Sen verran olen vuoden aikana oppinut, että aina voi mennä jokin pieleen.

Sen verran kuitenkin jo tapettihehkutusta, että pojat saavat luonnollisesti vaikuttaa aikalailla omien huoneittensa sisustukseen. Ne on jo niin isoja, että jos minä alkaisin huoneessa liikaa sooloilemaan, saisin luultavasti nukkua siellä pian itse. Onneksi sentään pahin Spiderman ikä on jo ohitettu... huoh! Ja ainakin isomman pojan toive luultavasti toteutetaan ihan sellaisenaan. 

Viljami nimittäin haluaa huoneeseensa ehdottomasti mustaa tähtitapettia. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa mustana, mutta kuinkas ollakkaan löysin tällaisen vaihtoehdon Pikkukengurun sivuilta. Hyvin todennäköisesti tämä tapetti tulee vain huoneen yhdelle pitkälle seinälle, ettei yleisilmeestä tule liian synkkä. Mielestäni ihan kelpovalinta 11-vuotiaalta pojalta.Vai?

Ihanaa loppuviikkoa jokaiselle!!!

...ai niin... ja voitin vielä blogiarpajaisissakin! 

Pitäsiköhän tällä viikolla lotota?

Tähänkö tää nyt loppu?

Unelmista tottassamme tänään...

Me on nyt totaalisesti kyllästytty tähän talon etsintään ja aletaan ihan vakavasti ja oikeasti harkita tilavampaa , kauniimpaa, viihtyisämpää, ilmastoituvampaa ja vähemmän kakanruskeaa väliaikaisasuntoa. Tänään on käyty jo kaksi kertaa katsomassa halpaa, 60-luvulla rakennettua rivaria, johon aletaan kallistua. Talo on ruma ulospäin, mutta siinä on silti jotain tosi kodikasta. Voisin hyvin kuvitella asuvani asunnossa pari vuotta, jonka aikana sitten voitaisiin etsiä unelmaamme ja harkita, halutaanko me ihan oikeasti edes asettua Kajaaniin pidemmäksi aikaa... Parasta tuossa rivarissa olisi, että rahaa jäisi pieneen remppaan ja kodista voisi siten saada oman näköisensä, sisältä.

Ollaan oikeastaan aika helpottuneita. Itseasiassa järkevin vaihtoehto tässä tilanteessa onkin laittaa unelmat pieneksi aikaa jäähylle ja keskittyä säästämiseen (säätämisen sijaan). Assen kanssa saatiin hyvät naurut, kun ilmoitin lähteväni päivittämään blogiini "unelmista tottassa" -osiota. Voisin kuulema tätä asuntolöytöä juhlistaakseni lopettaa koko blogin pitämisen :) Sitä unelmataloa kun ei koskaan löytynyt, mutta en minä lopeta... Tässä blogissa etsitään unelmien taloa vielä kahdenkin vuoden päästä, mutta siinä välissä voitaisiin rempata ja sisustaa yksi 60-luvun rivari... Vai mitä?

Ps. MUISTAKAA ARVONTA!

Arvonta

Kiitos jokaiselle edelliseen postaukseen kommentoineelle! Näin saatiin kiva muisto tästäkin ajasta kirjoihin ja kansiin. Ehkäpä jonain päivänä katselen noita kahta mahtavaa taulua ja muistelen tässä murjussa vietettyä aikaa hymyssäsuin. 

Mutta sitten siihen asiaan, eli pidemmittä puheitta arvontaan. Huikeat 100 000 klikkausta ja yli 200 tassunjälkensä jättänyttä. Siitä on syytä kiittää! Olen saanut uskomattoman määrän ystäviä ja kottikärrykaupalla hyvää mieltä blogaamisen, ja ennenkaikkea teidän kommenttienne kautta. Kaiken kokemani voisikin oikeastaan tiivistää C.S. Lewisin sanoihin:

Ystävyyden avaussanat ovat todennäköisesti tämäntapaisia: 

"Mitä?

Sinäkö myös?

Minä luulin, että vain minä."

Tällä kertaa arvontapalkinnot ovat vuodenaikaan sopien raikkaan kesäisiä. Teitä on niin hurjan monta, että ajattelin arpoa kaksi pakettia, joissa:

• vihreäsävyinen koriliina
• Drink coffee magneetti
• Cath Kidston villikukat -saippua

• vaaleansininen koriliina
• Belgialaista pähkinä-rusina suklaata
• Cath Kidston villikukat -saippua

Tällä kertaa ihan kaikki saavat osallistua! 

Jätä vain kommenttiboksiin merkki käynnistäsi ja olet mukana.

Sinun ei siis tarvitse olla kirjautunut lukijaksi, mutta toki ilahdun jos sen teet!

Jos kommentoit anonyyminä, muista mainita nimimerkkisi.

Osallistumisaikaa on viikko,

ja aika alkaa NYT!

(Arvonta päättyy 2.6. klo 15.39)

Arvonta on päättynyt.
Kiitos kaikille osallistujille!

Pikkuinen lintu

Voi teitä kun kerralla rykäsitte kaksi sataa lukijaa täyteen!!! Huomenna laitan arvonnan pystyyn, olette te sen ansainneet.

Tällä kertaa lapset saavat toimia tunteiden tulkkina... Niin osuvia kuvia molemmat pojat toivat koulusta tällä viikolla. Veeti oli piirtänyt ja maalannut kuvan kodista ja sen ympäristöstä. Täällä me siis asumme: betonisen kirkon alakerrassa on pieni puinen ovi, josta meille tullaan sisään. Naapurissa asuu äkäinen mummo, joka ei voi sietää lapsia. Sen mummon auto piti tietysti myös piirtää kuvaan.

Minulta on monta ketaa kysytty miten jaksan elämää tällaisissa olosuhteissa. Kuulin perjantaina erittäin opettavaisen tarinan ja haluan jakaa sen teille. Hauskaa tarinassa oli se, että minua on usein verrattu pikkulintuun. Tarina kertoo siis pienestä linnusta...

"Olipa kerran pikkuinen lintu. Se oli aivan kyllästynyt oloihinsa ja päätti lähteä kauas pois parempaa elämää etsimään. Kun se oli lentänyt jonkin matkaa, tuli sille hyvin kylmä, ja se jäätyi umpijäähän. Jäinen lintu ei tietenkään voinut lentää, vaan se tipahti keskelle suurta peltoa. Sillä kävi tuuri, sillä pellolla sattui asustamaan lehmä. Juuri kun lintu oli kuolemaisillaan, kulki lehmä ohi ja kakkasi linnun päälle. Pikkuhiljaa lämmin, tuore lanta alkoi sulattaa lintua ja pian se oli taas voimissansa. Huomattuaan mihin oli joutunut, lintu avasi nokkansa ja alkoi huutaa ja sirkuttaa äkäisesti suureen ääneen. Juuri samalla  hetkellä ohitse kulki kissa, joka ei haistanut lintua, mutta kuuli sen äänen ja nappasi sen suuhunsa. Sen pituinen se lintu."

Mitä me opimme tästä?

Kun sinusta tuntuu, että olet hukkumaisillasi ******n,

älä aukaise suutasi, vaan odota vielä hetki.

Kaikki tapahtuu sinun parhaaksesi.

 

Tähän minäkin uskon, ja se auttaa minua jaksamaan, vaikka välillä olo onkin kuin *****n hukkuvalla.

Siinäpä tämän päivän syvällinen ajatus... Miettikää sitä :) Huomenna pääsen onneksi kaupoille ystävän kanssa hieman tuulettumaan ja meinaan ostaa pihakukat tähän asfalttiviidakkoon. 

Ja sen arpajaispalkinnon teille tietysti :)

Alemmissa kuvissa Essu ja Aura katsastavat potentiaalisia kukkapaikkoja...

...Niin ja meidän pojathan tosiaan ovat jo 8 ja 11... Eivät mitään Picassoja ;) mutta äidille nämä ovat sitä parasta taidetta!

Ihan tavallinen tarina

Aamuheippa täältä sateisesta Kajaanista! Huikeat 100 000 vierailua on nyt täynnä (ISO KIITOS siitä teille kaikille, etenkin äidille joka jaksaa aina käydä täällä kurkkimassa ja kommentoi sitten tekstiviestillä :D )Vieläkään en starttaa luvattua arvontaa, koska odotan, että tuo lukijalaskuri pyörähtää sinne kahden sadan paremmalle puolelle, että saadaan juhlia sitten kaikki lukemat yhdellä kertaa :) Ei sillä, että tätä lukijoiden keräämismielessä tekisin, mutta joku järjestys se olla pitää, eikö?

Meidän asunnon etsintä se saa aina vaan uusia jännittäviä piirteitä. (Itseasiassa tässä ei kyllä ole mitään uutta, saati sitten jännittävää, vaan touhu alkaa käydä jo liiankin tutuksi...) En edes jaksanut tästä aikaisemmin kirjottaa, mutta kerrotaan nyt sitten tämäkin käänne.

Koska siis sunnuntainahan me käytiin katsomassa taas yhtä vaihtoehtoa. Tällä kertaa ihan upouusi! Niin uusi, ettei ollut vielä edes valmis. Siellä se kökötti myllätyllä tontilla munalukko ovessa (jota ei ollut) ja me odoteltiin välittäjää saapuvaksi. Oltiin oikein saatu lastenhoitokin järjestettyä niin, että päästiin kerrankin oikein kahdestaan katsomaan. Välittäjä vain ei sitten saapunut koskaan paikalle ja ovet eivät auenneet meille... 

Vasta tänään sain välittäjän puhelimitse kiinni. Oli kuulema perunut näytön tekstiviestillä keskiviikkona... Meille asti se viesti ei kuitenkaan koskaan tullut... Noh, onneksi talossa oli vain yksi vessa. Ei me sitä oltaisikaan haluttu.

Tämän päivän kuvat ovat keittiöstä. Haluaisin ihan hirmuisesti maalata tuon pöydän, mutta kun se on meillä vain lainassa tässä asunnossa, en voi... kökkö!

Kupit kattoon

Ajattelin tänään jakaa teidän kanssa tällaisen tosi suloisen kynttiläkruunuvinkin, johon törmäsin ystäväni luona Joensuun reissulla. Olipa taas ihana tavata rakkaita ystäviä pitkästä aikaa! Kiitos kun olette olemassa! 

Idea on alunperin kauniista "Ajan patinaa" kirjasta, ja ystäväni oli sitten muokkaillut sitä omaan silmäänsä sopivaksi.

 

Kynttiläkruunu on Ikeasta ja valkoiset kahvikupit keräilty eri kirpputoreilta. Kupit on kiinnitetty kruunuun ihan vain kestävällä pikaliimalla. Tuikkukynttilät hohtavat kauniisti ohuiden posliinikuppien läpi. 

Alkuperäisessä toteutuksessa kuppeihin on liitetty myös pienet lautaset.

Itse pidän enemmän tuosta ystäväni yksinkertaistetusta versiosta, mutta ruusukupeilla saa aikaan ihanan romanttisen tunnelman. 

Ps. En malta olla kertomatta, että saman ystävän kanssa varattiin ensi viikonlopuksi optio päästä ihan vain naisten kesken katsomaan Olavi Uusivirtaa Joensuun Kellariin. Miesten mielestä ei kuuluta kohderyhmään (Frederik olis kuulemma ollu osuvampi...), mutta meinataan mennä silti ja olla "kuin kalat vedessä" :)

Palmun katveessa

Ehei, nämäkään kuvat eivät ole ulkomailta vaikka palmun katveessa eilisen päiväni vietinkin. Pieneksi paratiisiksi tätä voisi silti kutsua, olenhan taas Joensuussa! Palmujen alla oleilu ei kuitenkaan yltänyt ihan paratiisifiiliksiin, kävin nimittäin ensimmäistä kertaa varmaan kolmeen vuoteen yleisessä tentissä. Tiedättekö sillälailla niinkuin yliopisto-opiskelijat käyvät. Hirveä määrä porukkaa jonottamassa hikisessä aulassa että oma nimi huudettaisiin ja pääsisi kirjoittamaan kaiken sen paperille mitä tietää tai luulee tietävänsä.

Itse hikoilin lähinnä helteestä ja odotin vain, että pääsisin pois tilanteesta. Yritin hakea fiilistä "tämä on ehkä viimeinen kerta tässä salissa" ja "Täällä minä silloin nuorena istuin esikoinen mahassa potkiskellen", mutten saanut pientäkään kyyneltä tirautettua. Kaikki ympärillä näyttivät ainakin kaksikymmentä vuotta nuoremmilta ja aivoissa takoi vain "Minä en enää kuulu tänne". Niinpä rustasin paperille mahdollisimman pian, en suinkaan kaikkea mitä tiesin, vaan sen verran minkä arvelin riittävän kypsyyteni osoitukseksi ja poistuin paikalta pelastustietä. Nyt se on ohi, ylipitkä opiskeluputki! Ainakin toistaiseksi. Eikös se jo pian kolkuttele ovella keski-iän kriisi joka saa ihmiset taas opiskelemaan? Mutta en ajattele sitä nyt. Ajattelen sitä sitten huomenna.

Kuvat ovat kökköjä, koska minua yksinkertaisesti hävetti pyöriä tentissä kameran kanssa. Silti oli pakonomainen tarve saada muutama otos viimeisestä reissusta tähän laitokseen. Olihan se kuin toinen koti aivan liian monta vuotta.

Tenttiin menin tietty rennoimmassa mahdollisessa asussa, koska tilanne oli muutenkin tarpeeksi puristusta aiheuttava. (Enkä muuten vähääkään välitä noista pullakosta käsivarsista, koska mulla on suurempiakin huolia. Mahamakkara nääs...)  Tästä mekosta on tullut jo näin lyhyessä ajassa mun ihan ehdoton lempparivaate nro 1. joten kannustan kaikkia sen ostoa harkinneita kipin kapin vaatekaupoille... Mulla ainakin haukkunut hintansa jo nyt (Mekko siis Kappahl ja hintaa oli reilu 30e)!

Ja nyt tää lähtis vielä pikkusen osteleen ennen kotimatkaa...

Palataan!

:D Viivu