1. joulukuuta 2009

Matka jouluun, 2. luukku

Kauan, kauan sitten eli eräs nuori mies, jonka nimi oli Josef. Hän asui pienessä Nasaretin kaupungissa ja oli kova tekemään puutöitä. Hänen taitavissa käsissään puu sai uuden muodon ja elämän.

Joosef rakasti kovasti erästä nuorta naista, jonka nimi oli Maria.



...jatkuu huomenna...

(Kuva: Taina Renkola)

Matka jouluun, 1. luukku

Tyttö istui ikkunalla tontun jälkiä tarkkaillen:

- Äiti, milloin on jo joulu!!!

Äiti katsoi rakkaintaan hellästi ja sanoi:

-Kuulehan kultaseni! Ihan pian jo. Tule tänne äidin syliin istumaan, niin kerron sinulle mitä tapahtui kauan, kauan sitten. Hyvin kaukana täältä...




...jatkuu huomenna...

Kuvat: Taina Renkola

29. marraskuuta 2009

Kutsuja pukkaa

No nyt se sitten alkoi, uusi harrastus!

Kohta kaksi vuotta olen Party Liten kynttilöitä poltellut. Aluksi kauhistuin hintaa, mutta päätin kuitenkin kokeilla olisivatko ne sitten oikeasti niin hyviä kuin luvattiin. Täytyy sanoa, että yllätys on ollut aikamoinen, kuinka kovasti olen näihin kynttilöihin tykästynyt. Suuri pilarikynttilä esimerkiksi kesti viime talvena koko pimeän kauden yli, eikä se valuttanut kertaakaan! Minun mielestäni se kyllä haukkui hintansa!

Tämän joulun uutuuksista tuo piparminttukynttilä kyllä sulatti minun sydämeni!



Niinpä päätin aloittaa konsulttina nyt, kun aikaa tuntuisi olevan ja töiden puolesta kotona köllöttelen. Katsotaan kuinka homma pyörähtää käyntiin, mutta aion suhtautua asiaan harrastuksena.Ja mikä parasta, pääsen ulos tästä mökistä tapaamaan ihania ihmisiä kauniiden asioiden äärelle!




Lämpöisin terkuin,
Viivu

28. marraskuuta 2009

Senkki tuli kotiin

Tämän rassukka raasulaisen hyvästelin toukokuun lopussa kun muuttoauto nielaisi sen suureen kitaansa ja ajoi väliaikaisvarastoon kauas pois. Nyt kuitenkin ilmojen viiletessä (okei, suorastaan jäätyessä) päätimme pelastaa tämän pikkuisen säiden armoilta ja tuoda sen kaiken ahtauden uhallakin jouluksi kotiin. Pikkuisen muita huonekaluja vielä enemmän sumppuun ja avot, juuri senkin kokoinen kolo saatiin olohuoneeseen syntymään!

Siinä se nyt saa hoitaa adventtikynttelikön kannattelijan virkaa. Kynttelikkökin löytyi ihan sattumalta laatikoita penkoessa. Itseasiassa se ei varsinaisesti ole adventtia varten, mutta saa nyt paremman puutteessa kelvata. Jonkunlaiset numerot siihen olisi kyllä kiva saada... Hmmm... Ehkä viimeiseen adventtiin mennessä. Minä malttamaton höyrypää tuikkasin jo tulenkin kaikkiin kynttilöihin, että mielessä kyllä kävi tartteisinko minä sitä adventtikynttelikköä sitten kuitenkaan kun kaikki kynttilät ovat tulessa kuitenkin ja oma välillä molemmista päistä.






Joulun tullen ajattelin vielä lisätä kynttilähässäkkään joitain koristeita.



Saman laatikon pääasiallisena sisältönä olikin iso kasa lasten (enimmäkseen poikien, koska melko pian heti prinsessan syntymän jälkeen kaikki tavarat pakattiin) valokuvia. Muuton jälkeen ajattelin, etten edes pura noita laatikoita, vaan vien ne valmiiksi huolella pakattuina siihen OIKEAAN kotiin. Nyt jouduin kuitenkin luovuttamaan...

Enhän minä koskaan voinut kuvitella, että vielä joulunakin täällä asutaan!

(Ja miksi ihmeessä tämä laatikko ei anna minun enää muokata tätä tekstiä??? Rivintasaukset sun muut kommervenkit on vallan hävinneet??? APUA!!!)

27. marraskuuta 2009

Erilainen joululahja

Äitiys on ihmeellinen asia...
Se laittaa sydämeen koko maailman lapset.
Se kuulee koko maailman itkun ja ikävän,
haluaisi antaa lämpimän ja turvallisen sylin jokaiselle.

Kuka vain näistä pienistä voisi olla minun lapseni.
Jonkun tärkein,
jonkun oma,
mutta ilman äitiä ja isää.


Mitä minä voin antaa?
Tänä iltana minä otan nuo lapset ajatuksiini,
suljen rukouksiini, ja niiden siivin
kannan jokaisen Taivaallisen Isän turvalliseen syliin.

Aamulla sain ystävältäni viestin, joka antaa minulle myös konkreettisen mahdollisuuden helpottaa näiden lasten elämää:


ERILAINEN JOULULAHJA ?

Mitähän sitä keksisi jälleen kerran lahjaksi sukulaisilleen ja ystävilleen, kun heillähän on jo kaikkea? Moni meistä varmasti miettinyt samaa asiaa ja palaa taas samaan ongelmaan viimeistään ensi jouluna…


Olin vapaaehtoistyössä vuosi sitten Keniassa Arap Moin lastenkodilla Nakurussa, kodilla asustaa n. 150 orpoa tai hylättyä 0-18 vuotiasta lasta. Suurin osa lapsista on alle kymmenen vuotiaita. Ruokavalio lastenkodilla on yksipuolista ja annokset ovat säännösteltyjä. Ilmastonmuutos on aiheuttanut sen että sateita ei ole tullut Keniaan, vaikka on ollut sade kausi, ja näin ollen ruoan hinnat ovat taivaissa.

Ruoan lisäksi lastenkodilla tarvitaan lääkkeitä, pyykinpesuainetta, saippuaa jne.


Haluan haastaa kaikki tänä jouluna mukaan antamaan lahjan sellaisille, jotka ihan oikeasti tarvitsevat jotain, voimme yhdessä saada hymyn monen pienen ihmisen kasvoille tänä jouluna ♥ Lähden Keniaan 4.12, ja olen avannut tilin lahjoituksia varten! Lahjoitus menee lyhentämättömänä Arap Moin orpokodin hyväksi, käyn itse ostamassa ruokaa/tavaraa lahjoitetuilla varoilla.
Tilinumero Sampo, Kaijaleena Muchiri, lastenkodin lahjoitukset 802057-10060193


Tiedän sen kuulostavan kliseeltä, mutta suurin lahja, jonka voit antaa, on jonkun toisen auttaminen ♥ - Norma Kamali







Kuvat ovat Kaijaleenan ottamia harjoitteluajalta.

Kiitos Kaijaleena tästä mahdollisuudesta!
Olet rohkea nainen!