Ihan ekaksi, on aivan uskomatonta, miten teitä lukijoita tipahtelee pikkuhiljaa lisää ja lisää nostattaen tuota numeroa sivupalkissa! Tervetuloa ihan jokaiselle! Moni teistä on jättänyt kommenttiakin, ja ette usko kuinka se lämmittää! Kun aloitin blogaamisen, en edes tiennyt mitä tämä homma oikeastaan on. Yksikin lukija (äidin lisäksi) tuntui ihan mahdottomalta saavuttaa. En siihen edes pyrkinyt, koska en tiennyt, että joku voisi oikeasti lukea minunkin juttuja. Nyt teitä on niin paljon, etten olisi ihan oikeasti edes hurjimmissa kuvitelmissanikaan osannut tällaisesta haaveilla! Enkä luopuisi yhdestäkään ;)
Blogielämä on tuonut mukanaan myös ikäviä, tai oikeastaan yhden ikävän yllätyksen, jonka olemassaolosta olin aikaisemmin täysin tietämätön; julkinen toisten elämän arvostelu. Ymmärrän kyllä, että blogia kirjoittaessaan ihminen itse vapaaehtoisesti asettaa oman elämänsä (tai itseasiassa hyvin häviävän pienen osan siitä) julkisesti nähtäville ja ikäänkuin "julkiseksi riistaksi". Se tuo väistämättä myös kirjoittajalle vastuun kestää jonkinmoisen määrän negatiivista kritiikkiä ja suoraa arvostelua.
Viimeaikoina useissa blogeissa on herätelty keskustelua "täydellisistä naisista" blogien takana. Minussa tuo aihe on herättänyt lähinnä ihmetystä ja jopa pientä huvittuneisuutta. Ei kai kukaan aikuinen ihminen oikeasti usko, että noissa "täydellisissä" blogeissa ei elettäisi ihan tavallista lapsiperheen arkea iloineen ja suruineen, suttuisine kurahousuineen ja pyykkivuorineen? Ei minulla itselläni ainakaan ole käynyt pienen mielen vieressäkään, että nuo naiset noiden kauniiden blogien takana olisivat yhtään sen kummempia kuin kukaan muukaan. Heillä on ehkä taito löytää arjesta ne helmet ja tuoda ne kauniisti esille, mutta arki itsessään on arkea varmasti ihan jokaisella! Vai olenko väärässä? Ensimmäinen omasta mielestään pelkkää ruusuilla tanssimista harrastava huutakoon HEP!
Sitäpaitsi, jos jollakulla vaikka olisikin se helppo, yltäkylläinen unelmaelämä, niin olisiko se sinulta tai minulta pois? Ei niin! Minun elämäni on minun elämäni juuri sellaisena, kuin se minulle näyttäytyy riippumatta siitä, kuinka kauniiksi naapurini tekee omansa. Miksi me ei voitaisi edes hetki iloita toisen onnesta! Tiesitkö, että sitäkin voi opetella.
Koska loppujen lopuksi:
Hyvä tai paha
muuttuu teoiksi ja aikaa myöten tottumukseksi.
Se on elämän laki.
Minkä elät ajatusmaailmassasi,
sen huomaat ennemmin tai myöhemmin toteutuneen elämässäsi.
-Positiivarit-
Toissapäivänä 8-vuotiaamme syöksähti onnesta silmät loistaen näiden pienten varpaiden kimppuun ja riemuitsi:
"Onneksi olkoon Vea! Sun pottuvarvas on kasvanu hienosti!
Äiti, tule katsomaan, oletko sä huomannu, että Vean pottuvarvas on kasvanu!"
Elämän pieniä iloja :D
