Romantiikan paluu

Kiitos ihanista kommenteista edelliseen postaukseen <3 Silmät kosteina hammasta purren luin teidän kirjoituksia. Ilmeisesti me äidit jaetaan yhdessä tuo tunne aina aika-ajoin lasten iästä huolimatta. Hyvä niin. Se on terveen merkki ja osoitus halusta ja kyvystä rakastaa, kun ei vaan sairastuta sen myötä turhaan syyllisyyteen. Jokainen meistä kuitenkin on omalle lapselle se paras, ja juuri riittävän hyvä äiti. 

Näistä tunnelmista onkin helppo siirtyä romantiikkaan, joka teki paluun olohuoneeseen. Ehei, miestä ei ole näkynyt, samoilee missä lie metsässä kanalinnun perässä, mutta sillävälin minä olen ahkeroinut ruusupeitot sohvalle. Muistatte varmaan kun aikaisemmin mulla olohuoneen ilme synkkeni hetkessä syksyn tultua. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että se tumma ei vaan kertakaikkiaan sovi! Ei minulle eikä olohuoneelle. Kai minussa sitten istuu syvään istutettuna ikuinen romantikko, joka vain ei pääse eroon ruusuistaan. 

 Miksi pitäisikään! Antaa kaikkien kukkien kukkia :)

Vea ainakin tykkää keikkua uusilla (vanhoilla) ruusupäällisillä ja kurkistella pihalle poikien pyöränrassausta. Siellä kuulkaas rautasaha soi ;) Vanhempi yritti äsken käydä pihistämässä mun upouuden hiomakoneen, mutta ehdin tarttua johdosta ennen kun kone oli kadonnut pyöräkorjaamolle. 

Neiti keikkuu vieläkin öisessä tattiasussaan niinkuin sunnuntaipäivään sopii, mutta huomatkaa "asuun sopiva" rannekoru vasemmassa käsivarressa.

 

Mukavaa sunnuntaita!

Me lähdetään etsimään päälle jotain rannekoruun sopivampaa.

Vielä on viikonloppua jäljellä!

Ps. Taitaa olla kohta arvonnan paikka kun tuo lukijamäärä hipoo ihan hurjia lukemia!!!
<3

A Mother is

Ensin meillä oli kaksi poikaa, sitten meille tuli vauva.

Vauva kiljui, kukelsi ja kakkasi.

Vauva vei kaiken huomion.

Yhtäkkiä äiti olikin olemassa ensisijaisesti vauvaa varten. 

Pojat sopeutuivat, niinhän ne isot pojat tekee.

Kukaan ei koskaan valittanut.

Vauvasta.

Silti huomasin, kuinka urheat isoveljet välillä olivat eksyksissä omien tunteidensa kanssa.

Kuinka vaikeaa oli olla iso, kun oli niin hirveän pieni vielä itsekin.

Kuinka ovet paukkuivat välillä pahasta olosta,

jota ei osannut vielä itsekkään käsittää.

Silloin halusin sulkea heidät syliini. 

Vakuuttaa, että jokainen, iästä huolimatta oli yhtä rakas. 

Tyynnyttää huonon omantuntoni siitä, ettei aika vain yksinkertaisesti riittänyt kaikille

niinkuin itse olisin toivonut.

Tästä korusta on tullut mulle aika tärkeä. 

Se kertoo niistä ajatuksista, jotka tulee liian harvoin sanottua ääneen.
Että se tiuskiva, pahantuulinen murrosiän kynnyksellä keikkuva
iso miehen alku on ihan yhtä rakas kuin se vaaleanpunainen mytty.

Ulkona sataa, mutta läheisyys lämmittää <3

Pitäkää huolta toisistanne!

Vieraalla maalla

Läksin tänään koulusta maalinhakumatkalle Terraan ja kuinkas ollakkaan, palasin sieltä yhdeksän ruskean pahvilaatikon kanssa, jotka olivat täynnä valkoisia ihanuuksia! Postipoika oli yrittänyt meille kahteen otteeseen, mutta sainkin sen sitten kiinni Prisman lastauslaiturilta :) Anteeksi vain kaikille "oikeille" työmiehille ja rekkakuskeille, kun pienen vihreän autoni kanssa siellä hetken törttöilin. Ei sinne vissiin olisi tavan kuolevainen saanut ajaa... mutta mikä parasta, puoti on nyt päivitetty!

Tällä kertaa valkoista ja ruskeaa, puuta ja metallia.

Monenmonta ihanaa!

Lepposaa keskiviikkoa kaikille,

etenkin rekkakuskeille!

Kakku poikineen

Niin se vaan on, että lihavat on lepposia!

Me on herkkupeppuiltu koko viikonloppu ja on olleet suut messingillä kaiken aikaa.

 

Vuorotellen suolasta ja makeeta...

Ja sitten taas suolasta 

...ja makeeta.

Leivontasormi on ollu pitkään krampissa ja olen aika polleena noista kakuista. 

En siksi, että ne olis niin hienoja, vaan siksi, että ylipäätään jaksoin/kehtasin/viitsin tehdä kolme kakkua vuorokauden sisällä kertaakaan nurkumatta edes hiljaa mielessäni. 

Oma keittiö on aika ihana asia!

Juhlan huipensi vielä kesän upein sateenkaari metsän yllä.

Sen myötä mukavaa viikkoa jokaiselle <3

Juhlapäivä ja siivousasiaa

Lupasin toteuttaa lukijan toiveen ja tehdä postauksen siivoamisesta. Mikäs sen parempi päivä kun keskimmäisen synttärit! Synttäreinähän on pakko siivota. Kyselin teiltä juttuaiheita, ja naureskelin täällä itsekseni, kun juuri siivousaiheista juttua toivottiin. Totuushan on nimittäin se, että olen maailman huonoin siivoaja! Tai ainakin laiskin. Siivoan vain ja ainoastaan silloin, kun on pakko. Ihailen naisia, jotka esim. joka perjantai-iltana jaksavat töiden jälkeen puskea läpi jokaviikkoisen viikkosiivouksen. Itsekin olen sitä yrittänyt, mutta epäonnistunut surkeasti. Siispä en edes yritä. Olishan se ihanaa, kun vois sitten viikonlopun nauttia puhtaasta ja raikkaasta kodista, mutta mussa ei ole tarpeeksi kurinalaisuutta sellaiseen.

Meillä siis siivotaan silloin kun koirankarvoja on lattialla niin paljon, että se alkaa ärsyttämään riittävästi, niin, että sen raivon voimalla saan itseni liikkeelle. Mitään hienoja välineitä tai aineita en omista. Enkä siis ole ollenkaan oikea henkilö neuvomaan siivouksen vippaskonsteja. Imuri, moppi, vesi, luutu ja Andy, siinä siivoojan parhaat kaverit. Tai no joo, näistä ohi menee vielä aviomies, joka on paljon kätevämpi näissä siivoushommissa kuin minä. Jopa niin kätevä, että se tuppaa välillä ärsyttämään. Minä huiskin imurilla keskilattian ja isoimmat karvapallot, ja kun mies tulee kotiin, se katsoo huoneiden jalkalistat ja ihmettelee miks täällä ei kukaan koskaan siivoa. 

No mistä sitten oikotie onneen? Sillä keskilattian ja nurkkien imuroinnilla saa jo ihmeitä aikaan ainakin koiraperheessä. Sitten pölyt suurilta pinnoilta jollain raikkaan tuoksuisella pesuaineella (viimeaikoina meillä on tykätty mummi ja minä -sarjan polkkakarkista) ja turhat tavarat kaappiin. Liian täysi tila näyttää helposti sotkuiselta. Myös pikatuuletus ja raikas pesuaineen tuoksu tuovat kivasti sellaisen olon, että kotona on juuri siivottu. Pöydälle vielä elävät kukat ja kynttilät niin viikonlopputunnelma on valmis ilman kohtuutonta raatamista. Niin... ja jos on mahdollisuus käyttää hämärää iltavalaistusta, niin valot vaan pois ja paljon kynttilän valoa. Se on niin armollista!

Tänään meillä siivosi isi, ja jälki oli sen mukaista :) En ollenkaan pistä pahakseni! Mulle jäi sitten tuo syömäpuolen järjestäminen, joka on ehdottomasti se mieluisampi homma. 

(Tuo "Viivu's Home" kakun keskellä on kuvankäsittelijän harhalaukaus...Ei kuulu kakkuun!)

Mukava päivä takana siis! Ja juhlat jatkuu homenna kun tupaan tupsahtaa muutama mummoa.

Rennonletkeää viikonloppua siivouksella tai ilman!