Pitäisi vissiin avata useammin suunsa valitukseen
ja päästää höyryjä pihalle, kun kerran heti tepsii!
Pari päivää olen ollut ihan hyperhuonolla tuulella!
Kotona kitissyt kilpaa räkäisen vauvantapaisen kanssa.
Tänään tuli lopullinen stoppi ja ihan itkeä tirautin kurjaa oloani,
mikä ei ole ollenkaan tavallista.
Mikä lie hormoonihirviö muuttanut meille asumaan...
Mutta ei niin huonoa päivää ettei jotain hyvääkin.
Pieni se saa ihmisen mielen paremmaksi.
Iltapäivällä kolahtivat ensimmäiset joulukortit laatikkoon.
Jo silloin alkoi hyvä mieli astua sisään ja työntää murhetta ulos.
Jo silloin alkoi hyvä mieli astua sisään ja työntää murhetta ulos.
Sitä seurasi miehen saapuminen työpaikalta aivan mahdoton herkkulaatikko kainalossaan.
Työnantaja oli muistanut tekijää.
Lasten kanssa syöksyimme paketin kimppuun kuin emme olisi ennen ruokaa nähneet!
Väistämättä tuli mieleeni, että jos meidän, jotka voimme milloin vaan kävellä kauppaan ja
ostaa vastaavat tuotteet, riemu on näin suuri, niin kuinka
suuri riemu mahtaa ratketa Kenialaisen orpokodin lasten kesken kun
Kaijaleena vie sinne lahjoituksemme.
Illalla vielä sain kotiini tämän:
Aloittavan konsultin lahjani.
Sekä omalta "työnantajaltani"
ihanan jouluisen kukan.
Nyt ei enää kiukuta.
On ihan kertakaikkisen hemmoteltu olo...
:)Viivu
