Mä oon niin out!

Lasten vaatteiden kanssa temppuilu on taitolaji sinänsä. Mistä ne aina keksivätkin ne kaikkein kaameimmat rytkyt, joita sitten pidetään vuodesta toiseen huolimatta siitä, että a) vaate näyttää aivan kamalalta rievulta ja b) se ei enää mahdu puoliksikaan päälle kasvaneiden raajojen ansiosta.  Toukokuun Hanna esitteli omassa blogissaan poikien hirvitykset, keltamustat lippikset, ja sain siitä jutusta lisäpotkua tämän postauksen tekemiseen.

Käytiin nimittäin viime viikonloppuna vaatekaupoilla vanhimman pojan kanssa. Tämä kaikki tietysti tapahtui kauheassa kiireessä sillävälin, kun pikkuveli vietti puolitoistatuntia kaverisynttäreillä ja isi vietti virkistävää viikonloppua toisella puolella Suomea. Niinpä sekuntikello käymään, vauva kainaloon ja H&M:n (muita kauppojahan täällä ei juuri ole...).

Kauppalistalla olivat:

- Kevättakki

-Siistit housut

-Paita tai kaksi kevääksi

Jotain tällaista olin kotoa lähtiessäni pienessä mielessäni suunnitellut:

Mutta ei!

Tämän näköisenä sieltä sitten tultiin... äääääääääääääää!!!!

Koska nyt pitää olla graffiteja, liian isoja paitoja, polvissa roikkuvia lökäreitä ja 

kaikkea muuta mistä minä olen totaalisesti OUT!

Onneksi sentään omat vaatteeni saan vielä valita!

ps. ONNEKSI "siitä" takista (jonka poikani siis valitsi) ei ollut enää kokoja!!! Eikä edes kuvaa H&M:n sivuilla! Huh!

Aihetta juhlaan

"On tänään onnenpäivä, ei murheeeeesta häivää..."

-Alfred J. Kwak-

Löysin taas pitkästäaikaa vaakani sohvan alta pölypalleroiden seasta lojumasta ja ihan vain kokeeksi kävin sillä seisomassa. Ja voittekos kuvitella! Se näytti kuin näyttikin enää 60,5 kiloa !!! Ja ainoa asia mitä olen syömisen suhteen tehnyt on se, että olen lopettanut laihduttamisen! Kuka olisi uskonut, että se näin pian alkaa tuottaa tulosta! En ainakaan minä.

Minulle alkaa pikkuhiljaa valjeta syy, miksi ennen pysyin hoikkana laskematta mitä suuhuni laitan. En yksinkertaisesti ehtinyt laittamaan suuhuni yhtään mitään. Säännöllinen työ ja kaksi vilkasta poikaa pitivät minut niin kiireisenä, etteivät kalorit pysyneet kannoillani. Nyt kotona yhden lapsen kanssa ollessani olen lähinnä syönyt työkseni. Muutos ruokailutottumuksissa on tapahtunut pikkuhiljaa ja huomaamatta. En minä mikään mässäilyn kuningatar ole ollut vieläkään, mutta joidenkin väitösten mukaan ne ovatkin juuri ne ensimmäiset yli oman energiatarpeen ylitse menevät kalorit jotka meitä lihottavat... Ei siis tarvita montaakaan ylimääräistä kaloria, vaan jo 7 pikku paholaista yli oman energiatarpeen on liikaa ja saa aikaan lihomista.

Kalorin laskijaa minusta ei kuitenkaan koskaan saa, vaikka pitkän matikan kirjoitinkin. Näyttää siltä, että kevätaurinko sensijaan on saanut minut sopivasti touhukkaaksi ja ruoka sekä hyötyliikunta ovat löytäneet sopivan tasapainon. Mikä parasta, ihan huomaamatta :)

Lisää iloa toi Pienestä sukkapuodista Piialta saamani arpajaisvoitto. Suloinen kirja täynnä keväisiä tildavärejä ja ompeluohjeita!

Ihan hirveästi tekisi mieli käydä prinsessan sängyn kimppuun, mutta ompelukone on edelleen kovasti kipeä, eikä suostu yhteistyöhön. Pitäis viedä se lääkäriin...

Siihen saakkaa jatkan haaveilua ja ihastelen kuvia! 

Sekä tietysti juhlin saavutettua painoa yhdellä rasvattomalla jogurtilla... 

Vastaus

Ihania arvauksia! Tuo fritsu oli kyllä paras! Tai no itseasiassa se uusi avain omaan uuteen taloon houkuttelisi myös, ja kamera olis ihan huippujuttu!!! Tarkkaan olette blogia lukeneet kun noin hyviä arvauksia heititte. Pisimmän korren veti kuitenkin HEINI. Oikea vastaus on kuin onkin käärme.

Se oli kiva kaveri! Eikä meitä kumpaakaan pelottanut yhtään. Tultiin hyvin juttuun. Laita Heini mulle sun osoite sähköpostiin, niin laitan sulle jonkun pienen palkinnon tulemaan loistavasta arvauksesta :) 

Seuraava arvoitus voisikin olla "Arvaa mihin mä lähden ajamaan tänään", mutta sen verran helpoksi veikkaan, että tälläkertaa palkitsen vain itseni pienellä shoppauskierroksella Isossa Myyssä. Nähdään taas! 

Ps. tollaset olis kivat...

Päivä kukkeimmillaan

Niinhän siinä kävi, että viikonloppuleskeksi jäin! Ällän pojat voittivat 6-0 ja miekkonen suuntasi autonsa keulan kohti yläkouluaikaisen luokkanasa luokkakokousta toiselle puolelle Suomea. Sikäli hauska tapaus, että tästä luokkatapaamisesta näyttää muodostuneen jokavuotinen perinne. Luokka nimittäin on ollut  aikanaan poikaluokka, ja kaikki ilmeisesti edelleen ovat miehiä. Näinä aikoina sekään ei aina ole ihan itsestäänselvyys...

Lohdutuslahjaksi ostin itselleni kukkakimpun mallia "Prisma" (alkaiskohan Prisma maksamaan mulle jotain mainosrahaa kun se nimi alkaa vilahdella näissä teksteissä liiankin tiheään... ). Kyllä se vain tekee kodikkaan ja huolitellun vaikutelman ja tunnelman ankeampaankin kotiin. Vielä kun illalla vähän siivoilin ja levittelin kynttilöitä ympäriinsä, oli illuusio "kodista" lähes täydellinen.

Tänään sitten mummo paukkasi paikalle omien kukkapukettiensa kanssa.
(Prismasta, tietysti!)

Ja nyt meillä on näitä tuoreita ihastuksia vähän joka nurkalla.

Mutta ette kyllä ikinä arvaa

minkä sain tänään kaulaani???

Ja ne jotka TIETÄÄ ei saa arvata!

Salainen ystäväni

Osallistuin jo toista kertaa Possumamman järjestämään salaiseen kirppisystäväkierrokseen ja tässäpä tulee esittely saamastani paketista:

Paketin oli minulle kasannut Hanna Peikkotyttö, joka oli selvästi käynyt blogissani kurkkimassa. Lähes jokaisen esineen mukana nimittäin oli pieni perustelu miksi juuri se saapui luokseni. Kiitos sinulle Hanna!

 Paketista löytynyt suloinen ja herkkä pitsiliina sai uuden elämän Riihimäen lasitölkin "kantena".  Olinkin etsinyt sopivan pientä ja kevyttä liinaa jo jonkin aikaa.

Lasikipposet senkin päällä saivat kaverikseen omenan ja päärynän. Hauskat sellaiset!

Paketista kuoriutuneet simpukat kuvasin Party Liten uudesta kesämallistosta löytyvän kalaverkko -lyhdyn juuressa. Sopivat mielestäni ihanasti yhteen!

Vielä pinkki sydänkori sekä sydämellisiä kynttiläjuttuja.

Niin, ja sitten se sininen lautanen, jollaista olin myös jo pitkään suunnitellut, mutten saanut  aikaiseksi :)

Koko paketin kruunasivat itse tehdyt kortit paketin sisällöstä. Esineet aseteltu asetelmiksi ja kuvattu kortiksi. Minä onneton vain jo laitoin ne niin hyvään talteen, etten tähän hätään enää löytänyt, mutta niissä oli ihana ajatus! Vaivannäkösi teki minuun vaikutuksen! KIITOS vielä kerran!

Voi kunpa sitä oppisi itsekin arjessa aina ilahduttamaan toisia ihan vain vaikka pienillä yllätyksillä tai ajatuksilla.

Leväperäinen minä

 ...Eikä tämä sitten ole laihdutuspostaus!

Vaan täällä blogimaailmassa riehuu uusi villitys: nuukuusviikko. Tunsin heti piston sydämessäni, syvän! Yksi lemppariblogaajistani haastoi kaikki mukaan, ja olen nyt yrittänyt kaikin keinoin keksiä tekosyitä ja verukkeita miksi en juuri tällä viikolla vain kertakaikkiaan voi ottaa haastetta vastaan. Lista on loputon, muttei pätevä saatika sitten julkaisukelpoinen.

Olen ihan holtiton, suorastaan leväperäinen rahankäytön suhteen. En vain osaa pihistää menoistani, vaan se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, myönnetään. Tuloja ei koskaan ole ollut suuren suuresti. Itseasiassa  enemmänkin pienen pienesti. Muistan vielä hyvin nekin viikot, kun koko kolmehenkinen perhe elätettiin viikon ajan sadalla markalla (= n.18 €) ja nälkääkin välillä nähtiin. Ihan oikeasti!

Koen nuukuuden tuolloinkin enemmänkin  asennekysymyksenä. Nuuka tai tuhlaavainen voi olla yhtälailla köyhä kuin rikas. Minä nimittäin tuolloin muinoin menin  ja ostin sillä viimeisellä viisikymppisellä kumipuun, kun "se nyt vain oli niin kiva tuossa olohuoneen nurkassa". Ehkäpä minä siis juuri tuota nuukuusviikkoa tarvitsisin... (KÄÄK) vaikka kodinhoidontuella itseäni elätänkin!(Ymmärrättehän...tuloni ovat niin pienet, että kai minut jo niiden takia pitäisi laskea nuukaksi... silti koen tuhlaavani...ja mieheni voi allekirjoittaa tämän.) 

Lievittääkseni omaatuntoani lainaan tähän loppuun facebookissa leviävää statusta joka herätti myös tänään ajatuksia; humaaneja, hyviä, syviä sellaisia.

Laitetaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkoteihin! Näin vanhukset pääsevät suihkuun, harrastuksiin ja ulkoilemaan. Kukaan ei voi varastaa heiltä ja he saavat rahaa sen sijaan, että joutuvat maksamaan. Rikolliset saavat kylmää ruokaa ja saavat olla tyystin yksin, rahaa ei anneta ja valot sammutetaan klo 20:00. Suihkuun pääsee kerran viikossa (max)? 

Voinko nyt nukkua yöni rauhassa vailla omantunnon tuskia? Vai olisiko sittenkin syytä vastata haasteeseen...

Kevätkenkäinen

Tervetuloa mukaan kaikki uudet ihanat lukijat! Huippua saada lisää porukkaa "langoille" :) Viimepäivät onkin olleet aika hiljaisia täältä suunnasta. Poskiontelosärky on kiipinyt yläkertaan ja otsaontelo tulessa olen makoillut ja yrittänyt nukkua armotonta kipua pois. Nyt alkaa helpottaa ja mieli palaa taas keväthommiin.

Tämän postauksen nimeksi piti ensin tulla "Kevytkenkäinen". Googlasin kuitenkin varmuuden vuoksi ja Wictionary tunsi termille vain yhden ainoan merkityksen:

"Jonka seksuaalimoraali on löyhä. Käytetään lähes yksinomaan naisista."  

Se siitä sitten... Muuten olisi ollut niin hyvä! Harmillista, että noin nasevalle ilmaisulle on vain noin suppea käyttötarkoitus. Tänään minulla nimittäin on ollut tosi Kevytkenkäinen olo! Kaikesta huolimatta... Enkä nyt tarkoita löyhää seksuaalimoraalia, mutta uskon että tiedätte, mitä tarkoitan. Sulien jalkakäytävien innoittamana kaivoin lipposet, läppöset ja balleriinat kaappien kätköistä ja tein pientä inventaariota niiden olemassaolosta.

Nämä oli viime kesänä aika suosikit, mutta valitettavasti niistä voi helposti lukea viimekesäisen ruokalistan... Kuvassa ei näy häiritsevästi, mutta uskokaa tai älkää, luonnonvalossa näkyy! Saiskohan tällasia taas jostain? Kuinkahan kävisi, jos vain kylmänviileesti pesisin nämä? Hmmm... ei ota jos ei annakkaan.

Nämä on kuulemma tosi HOT, mutta aikalailla jääneet vaille käyttäjää...

Näitä voisi jo kutsua oikeesti ballerinoiksi. Narut kieputettuna ruskettuneen jalan ympärille on aika hauskat.

Nämä lättänät on kuitenkin käytössä ihan parhautta! Jalkaan vaan ja menoks! Näissä ei edes aika ja kuluminen haittaa. Paranevat vaan vanhetessaan. Ei liikaa vaihtoehtoja... jotkut voisi siis tällekkin kesälle hankkia. Nyt kun vain löytäisi sopivat! 

Onkohan täällä Kajaanissa  edes kenkäkauppaa???

Colour your kevät

Toivelista alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Me nimittäin tehtiin se! Pi i i i i itkästä aikaa kutsuttiin äiti ja isä lastenvahdeiksi, ja käytiin Assen kanssa teatterissa ja syömässä. Kylläpäs teki hyvää! Mistään romanttisesta illasta sanan varsinaisessa merkityksessä ei voida puhua, koska  ruokaillessa ajatus oli (myönnettäköön) hyvinkin pitkälti lautasella ja näytelmä oli varsin traaginen sekä paljon tunteita ja ajatuksia herättävä Parhaissakin perheissä. Pieni katkos arjen hulinaan ja rutiiniin  oli silti tervetullut. Oli ihanaa vain istua ja antaa omien ajatusten virrata. Koska tuossa toivelistassani kuitenkin ihan selvällä suomenkielellä lukee romanttinen ilta, en aio vielä kuitata tuota nimenomaista iltaa vietetyksi, vaan jään odottelemaan seuraavaa... Ei minusta olisi ollenkaan pahitteeksi, jos näitä kahdenkeskeisiä iltoja olisi useamminkin ;)

Varsinkin kun siinä lastenhoidon ohessa äiti oli siivoillut koko kämpän ja tehnyt laskiaispullat meidän iloksi. 

Tänään on sitten vielä jämäpullilla herkuteltu. Jostain syystä minua kiehtoo ihan valtavasti tuo hempeän vaaleansinisen ja kirkkaan tummanpunaisen liitto. Huomaan, että haalin sitä ympärilleni. En ole mikään yhden-värin-nimeen vannoja, vaan värimieltymykset muuttuvat kausittain. Nyt jostain syystä kiehtoo tämä, on jo jonkin aikaa kiehtonut. Niinpä joulumukitkin ovat vielä saaneet jäädä käytettäviksi. Tuo luminen postikortti olisi ehkä kuitenkin aika jo laittaa talviteloille... Se vain on niin kaunis!

Mikä on sinun kevätvärisi tälle keväälle?

Veasta äidin värivillitys on ihan mukiinmenevä.

Kuin tilauksesta löytyi myös salaisen kirppisystävän paketista ihana sininen maisemalautanen. Lautanen on tehty seinälautaseksi, mutta minun on ehdottomasti saatava tämä käyttöön! Esittelen teille paketin kokonaisuudessaan myöhemmin, mutta laskiaispulla suorastaan vaati tulla syödyksi tältä lautaselta. Kiitos Hanna! Tykkään kovasti!

Ihanaa viikonloppua kaikille teille ystäväisille! Minä tästä lähdenkin vähin äänin pakkailemaan oman salaisen kirppisystäväni pakettia. Kuinkas muutenkaan, kuin viimetipassa...  Mutta silti ajoissa :)

Casting

Nyt se sitten viimein on fakta! Musta on tullut vanha. Tai no ainakin iäkäs...ikäihminen, vähintäänkin itseni ikäinen! Klikkasin eilen neloselta Suomen huippumalli haussa ensimmäisen jakson ja siellä se oli: ystäväni tytär. 

Vastahan minä itse haaveilin missin urasta pitkässä kulahtaneessa hörsyläyöpaidassa hulmahdellen serkusten kanssa. (Joista yksi muuten oli poika. Hän voitti aina, koska sai valita millaiset hiukset hänellä olisi  jos hän olisi tyttö. Me muut mentiin omalla perisuomalaisella liiskaletillä...) Nyt huomaan, että missin titteli jäi  myös  oikeassa elämässäni kiinni ainakin kymmenestä puuttuvasta senttimetristä, valkoisesta virheettömästä hammasrivistä ja siitä, ettei kukaan vain "löytänyt" minua. Hyvä niin. En ole itseasiassa asiaa edes ajatellut ennen kuin nyt. 

Sarjan ensimmäisen jakson inspiroimana järjestimme poikien kanssa ihan oman pienen casting tilaisuuden. Nämä miehet kun rakastavat kuvissa olemista :)

Sanoinko joskus?

Tänään meillä on tyttöilty ja fiilistelty vaaleanpunaisella. Aamu alkoi tekstiviestillä "Se on menoa nyt!" Hätäpäissäni kiskaisin verkkarit jalkaan ja lähdin läheiseen leikkipuistoon kynsiä pureskelemaan... Piti saada muuta ajateltavaa. Vea ei juurikaan puistoilusta perustanut, istui vain tumput suorina rapakon reunalla, mutta minä sain muuta ajateltavaa. Puolenpäivän aikoihin tuli odotettu tekstiviesti: "Siro prinsessa syntynyt".

Miten ihanaa!!! Onnea koko ystäväni perheelle! On aina niin uskomaton ihme, kun yhdeksän kuukauden välillä rankkakin odotus muuttuu näkemiseksi. Joka kerta se ihme saa minutkin ihan sanattomaksi :)

Oma prinsessani alkoi yhtäkkiä näyttää kovin isolta! Sanoinko muuten joskus, ettei meillä ole taaperoa, joka levittelisi kaiken ympäriinsä? No aikaisinpa iloitsin, nimittäin nyt on! Vahvasti vaatteisiin suuntautunut. Vean vaatteet mahtuvat (kun oikein tunkee) vielä toistaiseksi pieneen vaaleanpunaiseen lipastoon joka on makuuhuoneessa helposti käden ulottuvilla. Mutta kenen  käsien?

Hetkessä koko lipasto on tyhjennetty. Niskassa roikkuu kasa mekkoja, paitoja ja yöpukuja. Sukkakin pysyy pään päällä jos oikein tasapainoilee. Neiti on siis "oppinut" pukemaan. Pientä hienosäätöä tosin vaatii vielä...

Huomatkaa oikean puoleisessa kuvassa rytkykasa eteisessä. Sinne on levitelty ulkovaatekori matkalla... Pupu (Einarin korvike) seuraa näytöstä vieressä. Laatikkoparat ovat kovalla koetuksella ja yhden laatikon pohja repsottaa jo. Mukavaa loppuviikkoa ihan jokaiselle! Tää lähtis tästä keräilemään ;)

Kel onni on, se onnen kätkeköön

Ihan ekaksi, on aivan uskomatonta, miten teitä lukijoita tipahtelee pikkuhiljaa lisää ja lisää nostattaen tuota numeroa sivupalkissa! Tervetuloa ihan jokaiselle! Moni teistä on jättänyt kommenttiakin, ja ette usko kuinka se lämmittää! Kun aloitin blogaamisen, en edes tiennyt mitä tämä homma oikeastaan on. Yksikin lukija (äidin lisäksi) tuntui ihan mahdottomalta saavuttaa. En siihen edes pyrkinyt, koska en tiennyt, että joku voisi oikeasti lukea minunkin juttuja. Nyt teitä on niin paljon, etten olisi ihan oikeasti edes hurjimmissa kuvitelmissanikaan osannut tällaisesta haaveilla! Enkä luopuisi yhdestäkään ;)

Blogielämä on tuonut mukanaan myös ikäviä, tai oikeastaan yhden ikävän yllätyksen, jonka olemassaolosta olin aikaisemmin täysin tietämätön; julkinen toisten elämän arvostelu. Ymmärrän kyllä, että blogia kirjoittaessaan ihminen itse vapaaehtoisesti asettaa oman elämänsä (tai itseasiassa hyvin häviävän pienen osan siitä) julkisesti nähtäville ja ikäänkuin "julkiseksi riistaksi". Se tuo väistämättä myös kirjoittajalle vastuun kestää jonkinmoisen määrän negatiivista kritiikkiä ja suoraa arvostelua. 

Viimeaikoina useissa blogeissa on herätelty keskustelua "täydellisistä naisista" blogien takana. Minussa tuo aihe on herättänyt lähinnä ihmetystä ja jopa pientä huvittuneisuutta. Ei kai kukaan aikuinen ihminen oikeasti usko, että noissa "täydellisissä" blogeissa ei elettäisi ihan tavallista lapsiperheen arkea iloineen ja suruineen, suttuisine kurahousuineen ja pyykkivuorineen? Ei minulla itselläni ainakaan ole käynyt pienen mielen vieressäkään, että nuo naiset noiden kauniiden blogien takana olisivat yhtään sen kummempia kuin kukaan muukaan. Heillä on ehkä taito löytää arjesta ne helmet ja tuoda ne kauniisti esille, mutta arki itsessään on arkea varmasti ihan jokaisella! Vai olenko väärässä? Ensimmäinen  omasta mielestään pelkkää ruusuilla tanssimista harrastava huutakoon HEP!

Sitäpaitsi, jos jollakulla vaikka olisikin se helppo, yltäkylläinen unelmaelämä, niin olisiko se sinulta tai minulta pois? Ei niin! Minun elämäni on minun elämäni juuri sellaisena, kuin se minulle näyttäytyy riippumatta siitä, kuinka kauniiksi naapurini tekee omansa. Miksi me ei voitaisi edes hetki iloita toisen onnesta! Tiesitkö, että sitäkin voi opetella.

Koska loppujen lopuksi:

Hyvä tai paha

muuttuu teoiksi ja aikaa myöten tottumukseksi.

Se on elämän laki.

Minkä elät ajatusmaailmassasi,

sen huomaat ennemmin tai myöhemmin toteutuneen elämässäsi.

-Positiivarit-

Toissapäivänä 8-vuotiaamme syöksähti onnesta silmät loistaen näiden pienten varpaiden kimppuun ja riemuitsi:

"Onneksi olkoon Vea! Sun pottuvarvas on kasvanu hienosti!

Äiti, tule katsomaan, oletko sä huomannu, että Vean pottuvarvas on kasvanu!"

Elämän pieniä iloja :D

Rouskuva iltapalaherkku

Tonnikalatahna rouskuvalla miniruisleivällä.

•  1 purkki tonnikalaa
• 100g ruohosipulituorejuustoa
• luraus ruokakermaa tai purkki ranskankermaa (sen verran, että seoksesta tulee mukavan pehmeää ja tahnamaista
• suolaa, sitruunapippuria ja punasipulia maun mukaan

Nopea ja helppo pikkusuolainen!

Lista

Johanna Komen kerroksen väkeä -blogissa oli laatinut listaa pienistä, melko arkisista asioista, jotka haluaisi tämän kevään ja kesän aikana toteuttaa. Innostuin ajatuksesta niin, että päätin heti laatia oman listani. Siirrän sen tuohon sivupalkkiin sitten loppu kevääksi niin voin yhdessä  teidän kanssa seurata asioiden toteutumista.

• Haluaisin kokeilla rakennekynsiä ensimmäisen kerran elämässäni. Sellaiset ihan luonnolliset, pikkaisen vain omia kynsiä pidemmät ja ranskalaisella manikyyrillä.
• Haluaisin viettää romanttisen illan mieheni kanssa vain ja ainoastaan kaksistaan. Mummo saisi tulla lastenvahdiksi.
• Haluaisin käydä Intialaisessa ravintolassa piiiiiiiitkästä aikaa.
• Haluaisin Nomination rannekorun (hihii, tänhän te jo tiesittekin)
• Haluaisin käydä katsomassa uuden Sinkkuelämää 2 elokuvan.
• Haluaisin lukea HYVÄN kirjan (saa ehdottaa...)
• Ja sitten tietysti haluaisin löytää kodin.

 Ensi-iltaan on muuten aikaa enää 47 päivää...

Asioilla on tapana toteutua, kun ne sanoo ääneen. Niinpä haastankin kaikkia teitä lukijoita tekemään myös omat listanne. Jos julkaisette ne omassa blogissanne, niin vinkatkaa ihmeessä! Katsotaan mitä kaikkea saadaan tänä keväänä aikaiseksi ;)

VIIVU MYY

Kevään kunniaksi sukelsin täpötäysiin kaappeihin ja löysin kaikenlaista tarpeetonta, roikkumaan jäänyttä, ja ajattelin ainaki hetkellisesti viritellä taas pientä Second Hand -puotia tuonne sivupalkkiin... Käykeehän kurkkimassa. Minusta on tullut aika laiska näiden kirppishommien kanssa, mutta yritän lähipäivinä päivitellä sinne lisää mukavuuksia :)

Puutarhasta puhetta (=puutetta)

Muutama postaus sitten palautin mieliin viimekesäisen puutarhapostauksen. On näköjään myönnettävä, että kun kesä lähestyy alkaa oma piha pyöriä mielessä yhdellä jos toisella vaikken miksikään multasormeksi tai puutarhaihmeeksi tunnustaudukkaan.

Aamulla heräsin miehen päivittelyyn siitä, ettei talossamme ole puutarhaletkua. Niin...  Eipäs muuten olekkan! Enpä ollut tuota tullut kaivanneeksi kun ei ole sitä puutarhaakaan. Hänen taas en ole kertaakaan kuullut ainakaan ääneen omaa pihaa kaipailevan. Näin se menee. Toinen kaipaa puutarhaa, toinen letkua!

Itseasiassa olen ihan luvattoman laiska pihahommissa! Niinpä onkin oikeastaan ihan turha haaveilla varsinaisesta "puutarhasta" kohdallani. Minulle riittäisi ihan vain sellainen pieni piha. Oma vihreä, vehreä paikka maailmassa! Kaikki saisi saisi rehottaa aikalailla oman onnensa nojassa.

Löysin nämä kuvat maaliskuun "Maalla aitoa elämää" -lehdestä, ja nyt muistan taas, miksi meille etsitään nimenomaan vanhaa taloa, eikä rakentaminen tunnu omalta jutulta. Talosta kyllä saisi sellaisen kuin haluaisi, mutta pihasta en koskaan! Näillä taidoilla...

Päivitystä

Samalla kun annoin pölyille kyytiä tein pientä putsausta myös blogissani. Tuli hirveä tarve saada lisää tilaa ja tarvittaessa kaksikin kuvaa vierekkäin, joten siitä se ajatus sitten lähti... Tämä voi vielä muuttua moneen kertaan ja uudestaan, mutta näillä mennään nyt hetken aikaa. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua teille ystäväiset!

...juu, on se komia tuo iso kuva!