30. toukokuuta 2010

Luojan kiitos me säästettiin laatikot!

Nyt se on sitten alkanut, pakkaus. Jokapaikka on sikinsokin ja hyrskynmyrskyn, mutta tiedättekö, ei haittaa yhtään! Silmissä siintää vapautus, ja ilomielin katselen näitä pahvilaatikoita pari viikkoa. Kieltämättä mieleen on tulvahtanut myös kiitosmieli siitä, että puolet tavaroista on tosiaan edelleenkin siellä Sotkamossa väliaikaisvarastossa valmiiksi pakattuna. Puolet vähemmän pakkaamista siis! 


Odotan niin että saadaan nuo Vean rattaatkin pois eteisestä kuleksimasta! Uudessa kodissa on nimittäin juuri sopivasti lämmin ulkovarasto sisäänkäynnin portin pielessä, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Kaikkea muutakin tekisi jo mieli kertoa, mutta pidän teidät jännityksessä vielä jonkin aikaa.
 

Tämä talvi on ollu niin rankka ja elämän ennalta suunnittelemattomuuteen kouliva, että pieni pelko tahtoo välillä hiipiä persuksiin, entäs jos tämäkin menee vielä pieleen... Yritän olla ajattelematta asiaa ja luottaa, että ihan loppuun asti asiat nyt vihdoin järjestyvät. Suurin mörkö on kuntokartoitus, jota odotan kauhulla. Talo on kuitenkin tosi vanha, ja tähän tarinaanhan sopisi kuin pisteeksi i :n päälle, että talosta löytyisi hometta tai jotain vastaavaa...

Apua! Milloin minä menetin positiivisen uskon elämään ja asioiden järjestymiseen!


Koittakaa kestää näitä muuttojuttuja nyt hetken aikaa...
Energiaa ei nimittäin nyt riitä ihan hirveästi muun ympäristön kartoittamiseen.

Piristätte minua hirmuisesti ja annatte voimaa kun käytte täällä moikkaamassa <3
"Kahvitauolla" nytkin tulin kurkkaamaan...
Ps. Vea on muuten paljon innokkaampi (=innokkain) pakkaamaan kuin viime vuonna tähän aikaan.
Veikkaan, että purkaminen sujuu vielä sukkelampaan...


14 kommenttia:

Rouva V kirjoitti...

Onnea, onnea ja vielä kerran onnea! Onpa ihanaa lukea muuttopuuhista. :D Me haettiin eilen viimeiset tavarat ja nyt on muuttolaatikoita joka paikka täynnä. Vielä kun jaksaisi alkaa purkaamaan. ;)

Milloin pääsette muuttamaan?

SariHanne kirjoitti...

Miten mulla on menny ihan ohi, että ootte löytäny talon...??? Mahtavaa! ONNEA tuhannesti!!!

Viivu kirjoitti...

Ens viikolla su on tuo kuntokartoitus, sit to olis tarkoitus tehdä kaupat "virallisesti" ja heti sen jälkeen päästään muuttamaan. Melkoisen nopeaa toimintaa siis :)

Musta on ihanaa päästä sit purkamaan ja laittamaan kaikkea paikoilleen! Tosin pieni pintaremppa siihen alkuun hidastaa vähän paikoilleen asettumista, mutta kuten sanoin, EI HAITTAA!!!

Viivu kirjoitti...

Sari: Ehkä siten, ettei me olla löydetty taloa :D

Päädyttiin nyt ostamaan väliaikaisesti (=pariksi vuodeksi) vanha rivitalohuoneisto, että saadaan vähän lisätilaa ja asumismukavuutta, ja voidaan siinä sit rauhassa pari vuotta miettiä halutaanko rakentaa tänne, vai lähdetäänkö kenties toiselle paikkakunnalle... Eikähän sitä tiedä jos vaikka parin vuoden sisään se unelmatalokin kävelisi vastaan :) Mutta ei tarvitse enää paniikissa sitä etsiä ja toivoa kokoajan pikaista muuttoa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea väliaikaiseen kotiin! Ja kiva että näin pikaisesti pääsette muuttamaan ja tekemään kotia. :)

Rouva V kirjoitti...

Joo, niin minustakin oli aluksi. Mutta nyt kun laatikoita on vaikka kuinka hirveesti, niin ei nappais. :D Mutta on kyllä TODELLA ihanaa kun kaikki on löytänyt paikkansa.

Todella nopeeta toimintaa, olen onnellinen puolestasi!! <3

Hanna kirjoitti...

Tuhannesti Onnea!!! :) Ja positiivista energiaa pakkauspuuhiin!!! ;)

Viivu kirjoitti...

Miukka: Kiitän! Ja kumarran kun olette mukamassa jakamassa tätä touhua :)

Naana: Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!
Tuo on kyllä totta...tuo purkamiseen puutuminen. Voihan se olla että into hiipuu mullakin viimeisten laatikoiden kohdalla, jonne yleensä vielä on viskottu se kaikki loppu roina mikä ei ole selkeästi mihinkään muuttolaatikkoon kuulunut. Itseasiassa viime muutossa taisi jokunen sellainen "rojulaatikko" olla purkamatta parikin vuotta :)

Peikkotyttö Hanna: Kiitos siulle! Justiinsa pakkasin lasisen omenan ja päärynän :)

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Äääh, en jaksaisi odottaa, että kerrot ja näytät enemmän:)

Sally kirjoitti...

Oih, onnea uuteen kotiin!

Jemina kirjoitti...

Täällä odotetaan innolla kuvia uudesta kodista:) Onnea!

TainaSusanna kirjoitti...

Uskotaan Viivu yhessä, että asiat menee hyvin, eikä kartoituksessa löydy mitään pahaa.

Halaus ja voimia pakkaamiseen <3

Rantakallion rouva kirjoitti...

Musta on ihana lukea muuttojuttuja, itsellänikin kun se toivottavasti on pian ajankohtaista.. Mutta mulla ei ole noita laatikoita, kääk! ;)

Välillä on vaan hypättävä, yleensä ne siivet kantaa. Jos ei kanna, niin on siellä joku ottamassa kiinni.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Onnea asunnon löytymisestä!!!
Meillä oli vuosi sitten samanlainen rumba. Yli 100 lainalaatikkoa ja julmat määrät vielä pahvilaatikoita ja kasseja, nyssyköitä ym, ym.
Muutto on kovaa puuhaa. Mutta nuorena sitä jaksaa.

Mukavaa maanantai-iltaa!