1. kesäkuuta 2010

Muuttoflunssa ja yksi tapa käyttää ikkunoita

No nyt se sitten iski... jo perinteeksi muodostunut muuttoflunssa. Vuosi sitten kun muutimme Joensuusta tähän, olin itse lähes 39 asteen kuumeessa ja jouduin välillä hakemaan päivystyksestä keuhkoputkia avaavaa suihketta, että ylipäätään sain hengitettyä. Myöhemmin olin ihan varma, että olin sairastanut tietämättäni  syksyllä mainetta ja palstatilaa niittäneen sikataudin, vaikka hyvin todennäköistä on, että omani oli vain pienen pieni porsas.

Tällä kertaa tilanne ei ole ihan niin huono, mutta olisin kyllä voinut jättää tämänkin vähän väliin. Päivät pakataan, ja yöt valvotaan, koska kurkku ei vain halua nukkua. Ei myöskään viereisessä pinnasängyssä... Koti on sen näköinen, ettei täällä juurikaan viitsi kameran kanssa heilua, joten laitetaas tälle päivälle toinen ihana idea ystäväni kodista, josta kuppikruunun jo aikaisemmin esittelin.

Olohuonetta nimittäin koristaa ihana pieni vanhasta ikkunasta tehty sohvapöytä.


Jalat pöytään on napattu vanhasta pöydästä ja maalattu valkoisiksi.


Ja uskokaa tai älkää, tässäkin perheessä asustaa kolme poikaa, joista yksi sopivasti pöydän korkuinen ;)


Tuosta Topeliuksen Maamme kirjasta olen muuten haaveillut lukioajoista lähtien, mutta sopivaa ei vain ole vielä kävellyt vastaan. Niinpä tyydyn ihastelemaan sitä aina ystäväni luona.

Tässä taas yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea me tytöt saadaan aikaan kun lasten kanssa kotiäiteinä pyöritään. Ystäväni sanoin: "Ei tätä neljän seinän sisällä pyörimistä muuten jaksaisikaan."

Luovaa, uusien ideoiden ja kokeilujen viikkoa ihan jokaiselle!!!


...me keskitytään lepäilyyn...

Ai niin, ja vielä hetki aikaa osallistua arvontaan viereisestä linkistä!

24 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Peukkua että tauti pysyy aisoissa. Täällä kanssa pientä röhän tynkää, lähinnä siellä pinnasängyssä.
Sulonen toi pöytä, taitaa olla aikas ihana koti ystävälläs :)

-Jassu- kirjoitti...

Oi ei, perinteitä kunnioittaen tosiaan. :-/ Pikaista paranemista ja toivotaan, että muutto menee kuin kesäinen valssi!

Mieletön pöytä ja vielä mielettömämmäksi sen tekee talossa telmivää kolme poikaa. :-)

Elina kirjoitti...

KIITOS!!!
mahtava vinkki, mulla on noita samoja ikkunoita tuolla navetan takana ainakin viisi!Jihuu!
Paranemista sinne sinulle!!

Sari kirjoitti...

Pikaista paranemista ja hauskaa muuttoa kuitenkin! Meidänkin pitäisi uusi sohvapöytä jostain hankkia. Mies ei vaan varmaan innostuisi tollaisesta...meille muuttaa varmaankin vähän modernimpi kapistus.

Sanna kirjoitti...

Aivan ihana pöytä :)

Pikaista paranemista ja muuttoiloa!<3

Eva-Liisa kirjoitti...

Pikaista paranemista!!

Voi hitsi, että on kaunis pöytä. Kyllä toisilla on idearikas pää, mulla lyö useinkin tyhjää;)

Teija kirjoitti...

No jopas onkin kaunis pöytä ystävällä! Pitää ihan laittaa korvan taa tämä, jos joskun pöytää tartten johonkin.

Ja pikaista paranemista!

Saara kirjoitti...

Ihana pöytä! :) Hyvä idea ja erilainen..
Paranemisia! =)

Eevi kirjoitti...

Voi miten ihana tuo pöytäidea! Mulla olis kaikki aineet tollaseen, vielä kun löytäsin aikaa niin vois kokeilla :)

Paranemisia ja jaksuja muuttopuuhiin!

Outi kirjoitti...

Tosi hieno pöytä! Täytyy laittaa idea korvan taakse. Harmi, kun me ei tarvita sohvapöytää, kun sohvan edessä on valtava rahi.

sanna kirjoitti...

Kiva pöytä. Todellakin me äidit olemem aikaansaavaa porukkaa. Täälläkin kahden lapsen kanssa vähän väliä joku projeksi kesken.

P.s Blogissani on sinulle jotakin!

Jemina kirjoitti...

Onpa kaunis pöytä ystävälläsi! Ja noihin vaaleanpunaruskearaidallisiin tyynyihin ihastuin myös.

Paranemisia!

Hanne kirjoitti...

Ihan mainio idea tuo pöytä! Meillä noita vanhoja ikkunoita on aitan vintillä monia monia, varmaan joutuu tuollaisen pöydän tekemään=)

Anu kirjoitti...

Olen ollut niin vilskeessä meidän maalauspuuhien kanssa, että kommentoiminen on jäänyt (tuhma minä!!) mutta nyt haluan edellisten postausten teemaan liittyen sanoa, että jee! Ihanaa, että löysitte kodin! Onnea.
Tsemppiä muuttoon ja flunssan voittamiseen. Ei ole helppoa raataa huonossa kunnossa...
Niin ja tästä postauksesta vielä, että aivan ihana pöytä. Kyllä on hyvä idea.

Meeri / Murulit kirjoitti...

Meillekkin pitää varmaan yksi tuommonen kotiutua jos löydän anoppilan vintiltä sopivan ikkunan. Onko tuossa siis koko ikkuna, eli kaksi lasia ja nuo kirjat välissä?

Rouva V kirjoitti...

Pikaista paranemista!! <3 Tääläkin aivan kaamee flunssa. :/

Ihana idea tuo ikkunapkosta pöytä!! Mulla on yks ylimääräinen vanha ikkunanpoka ja olenkin miettinyt mitä sille teen. ;)

Rouva V kirjoitti...

...siis ikkunanpokasta... Kirjotan mitä sattuu. ;)

Heidi kirjoitti...

Hei, oikein paljon onnea uudesta kodista!!!! ilouutinen on mennyt ihan ohi kun itse säntäilee ja säätää jokapaikassa tukka putkella :)
Ihana idea vanhasta ikkunasta ja ystäväsi on kyllä niin oikeassa!
Toivottavasti paranet pian!

Siru kirjoitti...

Älyttömän hyvä idea! Tekisi mieli itsekin toteuttaa, vaikka onkohan meillä kaikilla blogisteilla kohta samanmoinen pöytä olkkarissa :D

Nonna kirjoitti...

Kiva Idea tosiaankin!

Toivotaan, että tauti helpottaa pian! Tsemppiä muuttoon!

Viivu kirjoitti...

Heipat kaikille tasapuolisesti! Ja kiitos monista paranemistoivotuksista. Vielä ei vaikuta, mutta ehkäpä jo huomenna :) Vastailen nyt vain kysymyksiin:

Sanna-Mari: Ystävän koti on ihana!!! Ja päivittyy sellaista tahtia, että aina löytyy jotain uutta (vanhaa...)

Meeri: Tuo ikkuna on yksinkertainen, eli kirjat ovat vain vanhan matkalaukun päällä. Itseasiassa jos timpurin taidot riittävät, olisikin ihan loistava idea laittaa kaksi lasia päällekkäin ja sinne väliin jotain kivaa (muuta kuin roskia...)

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Ihana pöytä! Tuolta kodista taitaa löytyä muutakin kivaa ;)

Paranemisia lähettelen minäkin!

Marja kirjoitti...

Kas sielläkin flunssa... täällä kans =/ Perinteinen maratonflunssa sillä juoksin viime syksynä puolikkaan kuumeessa ja kurkku tukossa. Huoh, lienee kyllä osittain psyykkistäkin. No äsken kittasin Echinaforcea, jos sekään ei auta niin sitten olkoonsa ;) Sieltä teidän suunnalta myös huspois äkkiä kaikki flunssat!!

Tuo ikkunasta tehty pöytä on ihana! Ja loistoidis! Vaikka mun maku onkin koko ajan siirtymässä modernimpaan suuntaan, tuo kolahti silti. Vihdoinkin taidan tietää miten hyötykäytän mummiukkilasta taannoin raahaamani vanhan ikkunapokan :)

Tuo teidän Veeti on btw tosi söpö!

Viivu kirjoitti...

Krista: Näin on :) Taidan vielä laittaa pikapuoliin pari kuvaa lisää. Itseänikin nämä ilahduttavat kun oma kuti on nyt mullinmallin.

Marja: Huis pois flunssat sieltäkin! Uskomaton olet, jos flunssassa juokset! Kuolema tulisi tälle varmaan jo ihan pelkästä ajatuksesta!

Ja tuosta tyylistä/mausta... Minullakin se heittelee vähän suunnasta toiseen ja olen itseasiassa miettinyt, etten ihan kaikkea "romuromanttista" halua uuteen kotiin. Tällä hetkellä kaipaan selkeyttä ympärilleni. Katsotaan millaiseksi se sitten loppupelissä muodostuu...