Maha kuralla...

JÄNNITYKSESTÄ!!!

Kerroin aikaisemmin, kuinka löysin unelmieni talon, menetin sen samantien, ja kuinka löysin sen,
TAAS!
Viikon ajan olen surrut unelmani menetystä ja sopeutunut tilanteeseen.
Silti en ole päässyt eroon ajatuksesta...
kunnes tänä aamuna huomasin, että talo on kuin ihmeen kaupalla TAAS myynnissä.
Joko se on aivan susi,
tahi sitten se todellakin on MEIDÄN talo!

Olen ollut aivan täpinöissäni koko päivän,
puhunut miestä ympäri ja yrittänyt olla tosi COOL.
Luonut illuusion, jossa hän tuntee päättävänsä asiasta
(ja tämänkin hän tietysti lukee, koska on ehkä innokkain lukijani... )


En nyt ala tarkemmin selittämään, mutta matkassa on vielä ainakin sata
mutkaa...
Jotenkin tämä talo vain näyttää aina palautuvan kerta toisensa jälkeen meille. Monta kertaa sen on jo pitänyt olla mennyttä.
Kodin löytäminen ei ole aina yksinkertaista!
Nyt kuitenkin toiveet ovat taas korkealla,
ja aion laittaa kädet, varpaat ja koko perheen koivetkin ristiin,
että vihdoin saisimme kodin!


Viilentääkseni tunteitani vedin saappaat jalkaan ja läksin äidin luo.
Muutama kuva tästä niin sateisen synkästä,
mutta toivorikkaasta päivästä :)

Pitkästä aikaa kävin taas haistelemassa vanhan ladon tuoksua.
Ladon, josta joskus löytää aarteita...

Noille vanhoille ikkunoille voisi joskus tehdä jotain.
Aikamoinen läjä!

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!!!

Viivu

Vanhat kengät

Tänään oli taas sateinen ja kylmä päivä, joten suuntasimme

keulan kohti mummolan lämpöistä grilliä.

Mahat saatiin täyteen ja pihalla syötiin ihan periaatteesta.

Mukavaa oli :)


Kun toiset pihalla grillailivat ja istuskelin yksikseni sisällä vauvaa nukuttamassa

silmiini osuivat mieheni vanhat pienet kengät eteisen hyllyssä.

Monesti olen niitä hypistellyt ja ihastellut.

Salaa haaveillut, että joskus joku pikkuinen vielä noissa puukengissä kopsuttelisi

pitkin pihakivetystä.

Samoilla kengillä on isi tassutellut 32-vuotta sitten.

Viivu

Toiveissa koti

Tämä täällä istuu pakkasta paossa kahvikupposen ääressä ja haaveilee.

Ulkona on niin kylymä ettei sinne uskalla

ilman kalsareita edes kurkistaa.

Ihanaa istua sisällä lämpösessä ja haaveilla omasta unelmien kodista.

Uskoa siihen, että jossain se justiinsa meitä odottelee.

~

Tuommoset portaat pitäsi olla.

Ja tuommonen katto olis tosi ihana!

Keittiö sais olla justiinsa kanssa tuommonen vanaha.

Paljon valakosta ja vähän pinkkiä.

Vanahoja puuovia...

Ja ruosteisia lukkoja.

Lattiat kunnon lankuista.

Semmonen unelma.

~

Sitä ootellessa vedetään villasukat jalakaan ja jännitetään

ehtiikö järvet jäätyä ennen elokuuta.

Vaalitaan unelmiamme!

Eiköhän ne siitä sitten joskus muutu todeksi.

(Talokuvat uusimmasta Toivekoti&puutarha -lehdestä)

Viivu

Kävelykadulla

Tätä on odotettu.

Kesä ja kävelykatu.

Kojuja,

iloisia ihmisiä,

paljon kaikkea

ja kaikkia.

Vielä kuukausi takaperin se oli jokapäiväistä;
ympäri vuoden lämmitetty kävelykatu
ja kohtuullisen vilkas torielämä.
Voi kuinka minä sitä rakastankaan!
Ihmisvilinää.

Täällä, uudessa kodissa, se tapahtuu kerran kesässä.
Niinpä pakkasin kylmyyttä uhmaten lapset autoon ja lähdimme oikein urakalla
nauttimaan markkinatunnelmasta!!!
Välillä nautin, välillä en, mutta saldo jäi reilusti
plussan puolelle.
(Paitsi tietysti lompakossa)

Väsyttävän ja jäätävän kylmän reissun jälkeen hemmottelimme
itseämme ja toisiamme mansikkakakkusilla
ja kuumalla kahvilla.
Siitä se ryytyneiden lastenkin kiukku sitten laantui.

Mamma sai uudet helmat...

Ja näistä voi varmasti tehdä jotain kivaa.

Laitan kuvaa tulemaan jahka keksin mitä näistä tekisi...

Viivu

Mestaripiirros

"Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Päivä kului mut hetkenkään lepoo
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niinkuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut..."


Tänään taas havahduin ihmettelemään tätä ihmeellistä olentoa joka muutti meille asumaan tasan 3 kk ja 12 päivää sitten.
En enää koskaan uskonut saavani lasta
vaikka rakastan niitä niin kovin paljon.
Meidän ylisuuri ilomme,
aivan erityinen lahja!

Kuten kuvasta näkyy, pieni prinsessamme on alkanut kasvattaa itselleen komeaa pappatukkaa :)

"Äidille on mukava naureskella, kun
se on ihan hassu!"

"Ja minun jäljiltä se yrittää nyt kovasti laihduttaa,
että se mahtuisi siihen uuteen taloonsa.
Siksi sille tarjoiltiin tänään vain mansikoita...
Siis kello 19 jälkeen."

...ja tämän verran niistä jäi jäljelle.

Mansikkaisen kesäisiä hetkiä ihan jokaiselle!

Viivu