Teinihommaa

Tarvitseeko edes sanoa, ettei se ollut taaskaan meidän koti. Noh, onneksi en ollut siihen edes salaa toivoani laittanut, joten pettymys on helppo niellä. Kevään tuoksu pihalla saa minut kyllä taas potenssiin kaksi haaveilemaan omasta pihasta. Kauhulla jo mietin sitä, että saan taas ensi kesänä raahata "puutarhajakkarani" kaikkien pällisteltäväksi tuohon parkkipaikalle. Uusille lukijoille kesäpuutarhamme ihanuus valottuu parhaiten TÄSTÄ linkistä. Voi KUNPA...

No mutta...sitten niihin haaveisiin joiden toteutumiseen onkin helpompi vaikuttaa. Minä kun olen näiden Nomination juttujen kanssa tällainen myöhäisherännäinen, niin vasta ihan viimeaikoina olen alkanut mietiskelemään jotain tällaista:

Pojat saivat hiljattain omansa. Nuorempi osti säästörahoillaan ja vanhempi sai synttärilahjaksi. Kun niitä olen aikani katsellut, olen alkanut itsekin mielimään samanlaista (no okei, ehkei niitä jäkismaila ja delfiinipaloja...) Tuommoinen sopisi tällaiselle pienenkin kukkaron haltijalle, koska alkuun pääsee jo 24 eurolla. Sitten vain pikkuhiljaa keräilemään koruun lisää ihanuuksia. 

Minua viehättää myös ajatus siitä, että jokaisella palalla olisi oma merkityksensä, pieni tarina...Riskihän on tietysti olemassa, että tarinat muodostuisivat varsin yksipuolisiksi tyyliin: "Tämän ostin kauppareissulla Prismassa..." tai  "Tämän ostin kun olisi pitänyt ostaa tytölle uudet sukkahousut". Silläkin uhalla aion harkita. Eräs ystäväni tosin valisti minua kertomalla näiden olevan teinihommia. Mutta mitäs tuosta! Teininä ne minua pitävät muutenkin.

Talojorinaa

Mahatauti alkaa olla taas tällä erää selätetty. Itselläni on vielä ylävatsa kuin ilmapallo. Monet naurut on sen kanssa saatu! Vanhin poika tulee hellyttävästi äänellen silittelemään mahaa ja sopertelee suloisesti: "ei kai siellä vaan ole rouvalla pullaset uunissa..." :D

Ei ole ei! 

Huomenna ajateltiintaas uskaltautua liikkeelle ja mennään katsomaan taas yhtä taloa. Odotukset eivät tällä(kään) kertaa ole korkealla. Voisin nimittäin jo etukäteen melkein varmaksi sanoa, että 102 nelön talo kolmella makuuhuoneella on meille auttamatta liian pieni. Periaatteena on silti pidetty, että kaikki vähänkin mahdolliset vaihtoehdot käydään katsastamassa. 

Ihan huvikseni kävin itseäni viihdyttääksen ja talokuumetta lietsoakseni Etuoven sivuilla etsimässä kohteita jotka olisivat meille (=minulle) mieleen. Kainuustahan näitä olisi aika turha etsiä, joten hakualueena oli koko Suomi. Haun kohteena siis:

 Omakotitalo

4-5 makuuhuonetta

 Neliömäärä vähintään 110

 Hinta korkeintaan 220 000€

 Rakennettu v. 1959 tai sitä ennen (tästä toki voidaan tinkiä...)

Ja tällaisia ihanuuksia löytyi esimerkiksi:

Varkaudesta

Pernusta (missä se on???)

Sastamalasta (yhä vaan monimutkaisemmaksi menee...)

sekä Ruokomäeltä

...ja vaikka sun mistä muualta. 

Mutta ei yhtään Kajaanista!

Munat myöhässä

Pelkästä otsikosta jo alkaa mielikuvitus laukkaamaan siihen malliin, että voisi olla paras laittaa heti alkajaisiksi pillit pussiin, mutta koitan pysyä asiassa...

Pääsiäiset on olleet ja menneet, mutta meille saapui tänään iso lasti munia. Toinen toistaan komiampia! Tilasin nimittäin kokeeksi tukkumyynnistä pienen satsin sisustustavaraa ja näidenhän piti tietysti tulla pääsiäiseksi, jotta olisin sitten ehtinyt niitä anopille ja kotipuoleen kiikuttamaan. Kuinkas ollakkaan ilmeisesti ahtaajien lakko sotki suunnitelmani ja 7-10 päivän toimitusaika venyi useiksi viikoiksi. Kun vielä tilauksesta puuttui puhelinnumeroni, jäi matkahuoltoon tullut pakettini pääsiäisen alla kiireen jalkoihin ja tänään kun pyhien perään sen jälkeen aloin kyselemään paketti lopulta löysi perille.

Olo oli kuin lapsella jouluna kun availin paketteja. Toivottavasti saan tehdä tätä pian ihan "aikuisten oikeasti" työkseni!!!

Ilmeisesti meillä nyt sitten annetaan ja saadaan tänä vuonna munia äitienpäivälahjaksi :) Onneksi paketista kuoriutui myös paljon muuta mukavaa, jota en nyt tässä käy sen tarkemmin esittelemään. Muutaman pienen esineen kuvasin maistiaisiksi.

Itse olen ihan hurahtanut kaikkiin nauhoihin ja nyöreihin. Vielä jos nauha on kiepautettu sievään puiseen rullaan, en vain yksinkertaisesti voi vastustaa! Tällä kertaa Maileg'n harmaata "helminauhaa". Kyllä näitä katselemalla jaksaa taas yön yli :)

Öllö möllötystä

Arvatkaas mikä MEILLÄ on? 

OKSENNUSTAUTI!!!!

JIIIIIIHAAAAAAA!

Menee vain aina väärään osoitteeseen. Tälläkin kertaa nimittäin uhrina kaksi nuorimmaista. Näiden pääsiäisherkkujen ja aamullisen vaakalukeman jälkeen olisin suonut sen itselleni *painokelvotonta tekstiä*. Koska olen kuitenkin seuraavana tulilinjalla aion lohduttaa itseäni vielä muutamalla pääsiäisherkulla.

Tänään on siis huono aamu. Blogikin alkaa tuntua synttäri-sairaskertomus-blogilta ja ideat ja aiheet ovat hautautuneet jonnekkin mistä en osaa niitä etsiä. Neljän seinän sisällä pesukonetta pyörittäessä ei ole hirveän altis saamaan uusia ideoita ja virikkeitä ulkopuolisesta maailmasta. Ihan loistavaa, että silti jaksatte lukea ja olla puumerkkiännekin jättämässä <3 

Pääsiäispoika

Pääsiäisellä on minulle monta merkitystä. Yksi näistä on se, että pääsiäinen on kirjaimellisesti minulle uuden elämän juhla. Ensimmäinen poikamme syntyi pääsiäisenä -99. Tuo pitkäperjantai oli todella nimensä mukaan p-i-t-k-ä perjantai! Koko päivän supistelin ja olin varma ettei se enää pahemmaksi voisi muuttua. Jokainen tunti kuitenkin vei minut syvemmälle siihen tietoisuuteen mitä todella oli tulossa ja helpotus koitti vasta lauantain puolella, kun sain ihanan, terveen esikoiseni ensi kertaa syliini. Minusta oli tullut äiti! Poikanen oli kuoriutunut.

Olin itse hädintuskin täyttänyt 20-vuotta ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Äitiys oli hämmentävää, mutta en olisi voinut olla onnellisempi. Nyt tuosta pääsiäisestä on kulunut jo 11-vuotta ja en voi muuta kuin olla kiitollinen niistä jokaisesta. Minulla on maailman ihanin poika joka on opettanut minulle, mitä äitiys on. Rakastan sinua!

Ensimmäistä kertaa tunnen pientä luopumisen tuskaa, kun reipas miehenalku ilmoittaa haluavansa järjestää kaverisynttärit rinteessä. Meitä ei siellä enää tarvita muuten kuin rahapussin kanssa. Niin se aika kuluu... Ja niin sen pitää kuluakin. Ylpeänä seuraan pikkuhiljaa irrottautuvaa, pientä poikaani. On se niin reipas ja omatoiminen kun touhottaa juhlia järjestäessään kuin äitinsä... Jokaisessa liikkeessä näen itseni ja hymyilen hiljaa sisäänpäin.

Paljon onnea ja siunausta matkaan seuraavalle vuosikymmenelle!

-Äiti-