Palmun katveessa

Ehei, nämäkään kuvat eivät ole ulkomailta vaikka palmun katveessa eilisen päiväni vietinkin. Pieneksi paratiisiksi tätä voisi silti kutsua, olenhan taas Joensuussa! Palmujen alla oleilu ei kuitenkaan yltänyt ihan paratiisifiiliksiin, kävin nimittäin ensimmäistä kertaa varmaan kolmeen vuoteen yleisessä tentissä. Tiedättekö sillälailla niinkuin yliopisto-opiskelijat käyvät. Hirveä määrä porukkaa jonottamassa hikisessä aulassa että oma nimi huudettaisiin ja pääsisi kirjoittamaan kaiken sen paperille mitä tietää tai luulee tietävänsä.

Itse hikoilin lähinnä helteestä ja odotin vain, että pääsisin pois tilanteesta. Yritin hakea fiilistä "tämä on ehkä viimeinen kerta tässä salissa" ja "Täällä minä silloin nuorena istuin esikoinen mahassa potkiskellen", mutten saanut pientäkään kyyneltä tirautettua. Kaikki ympärillä näyttivät ainakin kaksikymmentä vuotta nuoremmilta ja aivoissa takoi vain "Minä en enää kuulu tänne". Niinpä rustasin paperille mahdollisimman pian, en suinkaan kaikkea mitä tiesin, vaan sen verran minkä arvelin riittävän kypsyyteni osoitukseksi ja poistuin paikalta pelastustietä. Nyt se on ohi, ylipitkä opiskeluputki! Ainakin toistaiseksi. Eikös se jo pian kolkuttele ovella keski-iän kriisi joka saa ihmiset taas opiskelemaan? Mutta en ajattele sitä nyt. Ajattelen sitä sitten huomenna.

Kuvat ovat kökköjä, koska minua yksinkertaisesti hävetti pyöriä tentissä kameran kanssa. Silti oli pakonomainen tarve saada muutama otos viimeisestä reissusta tähän laitokseen. Olihan se kuin toinen koti aivan liian monta vuotta.

Tenttiin menin tietty rennoimmassa mahdollisessa asussa, koska tilanne oli muutenkin tarpeeksi puristusta aiheuttava. (Enkä muuten vähääkään välitä noista pullakosta käsivarsista, koska mulla on suurempiakin huolia. Mahamakkara nääs...)  Tästä mekosta on tullut jo näin lyhyessä ajassa mun ihan ehdoton lempparivaate nro 1. joten kannustan kaikkia sen ostoa harkinneita kipin kapin vaatekaupoille... Mulla ainakin haukkunut hintansa jo nyt (Mekko siis Kappahl ja hintaa oli reilu 30e)!

Ja nyt tää lähtis vielä pikkusen osteleen ennen kotimatkaa...

Palataan!

:D Viivu

Kevätkengitys

Minun piti tehdä lähiaikoina  postaus meidän Vean syötävänsulosista kevätkengistä, mutta tämä kesä tuli sellaisella rytinällä, että täällä on vaan talsittu paljain jarpain pihalla ja näytetty jaloille hiekkakakkuja. Kengät ovat saaneet virua yksin nurkassa kun me on viipoteltu pitkin kyliä. No, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, tulee näille vielä käyttöä.

Vielä pari vuotta sitten sain ihottumaa kun kuulin sanan ECCO. Se edusti minulle kaikkea tylsää ja konservatiivista. Ennen kaikkea hyvää kävelymukavuutta  täysin tyylin ja ulkonäköseikat unohtaen. Nyt olin näistä kuitenkin aika innoissani! Väri on ihana! Hieman valmiiksi jo kulahtaneen näköinen nahka. Ei ollenkaan liian pinkki.

Ehkä nämä ovat jonain päivänä meidän neidin suurin aarre. Ensimmäiset omat kävelykengät, joita tarkasti varjellaan niinkuin näitä jo yli 30-vuotta vanhoja poposia.

ps. Jokohan ens kerralla päästään arpomaan... :D

Äiti lomailee

Aamulla laittelin taas miehen matkoihinsa venettä maalaamaan mummolan pihalle kun kelit sen sallivat. No en muuten oikeasti laittanut :) Itse lähti. Mielelläni olisin sen kotona pitänyt, mutta meillä tahtoo olla niin, että kun kesä koittaa, ei miestä paljon näy ennen sorsanmetsästyksen loppua. Aina voi tehdä jotain "mehtähommaa" tai "urheiluhommaa" tai "kalastushommaa" ja siinä se kesä sitten kivasti menee. Tällä kertaa olin kaukaa viisas ja pakkasin pienimmän lapsista mummolle viemisiksi. Ja mitä sain?  

IHAN OMAN VAPAAPÄIVÄN!

Vosiko olla parempaa kuin lapseton sunnuntai isolla auringolla? Pakkasin laukkuun rantapeiton sekä juomia , ja suuntasin kulkuni (minneppä muualle kuin...) rannalle!

 

(Voisin suunnilleen asua siellä. Näitä rantapostauksia siis tulee, tulee....ja tulee...jos sitä asuntoa ei pian löydy!)

Rantaan saapuessa olisi voinut lurauttaa pätkän "On suuri sun rantas autius" -biisistä. Kuten näkyy, koko  ranta oli autio ja tyhjä.  

Eikö Kajaanilaiset käy rannalla vai olinko väärässä paikassa?

Kauan ei kuitenkaan rannan tarvinnut yksin olla...

Minä ja ihan oma ranta, aika siistiä!

Levittelin peittoni nurmikonrajaan. Varmuuden vuoksi taitoin sen kaksin kerroin, että mahtuu muitakin ;) Onneksi olin ostanut matkalta muutaman naistenlehden lukemiseksi, olis ollu muuten aika hiljasta. Lehtihyllyllä muuten  huomasin, etten enää viitsi edes ostaa sisustuslehtiä. Niiden selaaminen on kuin vääntäisi veistä haavassa ja heittäisi suolaa perään. Niinpä juorut veivät voiton, vaikken ihan seiskatasosista olekkaan kiinnostunut. Sensijaan nämä kuninkaallisten suhdekiemurat ovat ehdottomasti juoruilua laadukkaimmasta päästä!

Aika pian katse kuitenkin hakeutui kotimaahan...

On se Peter vaan niin ihana! Itseasiassa aika vanha juttu jo, mutta pitää silti lukea mitä sille kuuluu. Joskus pikkutyttönä Mediapeli oli mun ihan lemppariohjelma! Eikä tosiaankaan päivän politiikan takia...

Harmi kun kesän ensimmäinen rusketus tulee niin turkasen hitaasti!

Kotimatkalla kävin vielä mutkan Kappahlissa ja apteekissa ihan vain siitä ilosta, että Kajaanissa sattui olemaan joku kauppa sunnuntaina auki. Mukaan tarttui tämä Vintage Stories mekko (Kappahlista) sekä mattapinnan antava kosteusvoide (apteekista). Sitä todellakin nyt tarvitsen! 

Kuulun niihin ihmisiin, joilla ekat helteet puskevat kaiken talven aikana kertyneen talin ulos naamasta. Iho kuulemma suojautuu sillä tavalla aurinkoa vastaan. Tiedä häntä, mutta näistä epäpuhtauksista on päästävä eroon! Onneksi kesän myötä ongelma yleensä tasoittuu, ja iho on jopa paremmassa kunnossa kuin talvella. 

Ihanan lämpösiä kesäpäiviä kaikille!

...ja täytyy vielä mainita, että vaikka lähtötilanne olikin autio ja tyhjä, niin kyllä siellä jonkin verran porukkaa näkyi kun tarpeeksi kauan odotteli...

Salaatti

Tänään oli kiirus päivä enkä oikein ehtinyt syömään. Isommat lapset ovat mummolassa joten sellasta lapsiperheen lämminruokameininkiä ei ole tänään ollut ollenkaan. Ennemmin tai myöhemmin se tulee nälkä meikäläisellekkin., ja niinpä tekaisin itselleni iltapalaksi herkkusalaatin.

Joskus muinoin lähetin ennen ruokavieraiden tuloa miehen kauppaan viimehetken ostoksille ja tilasin salaattiin krutonkeja. Ei kuulema kaupasta löytynyt (mitä epäilen... olisiko ollut väärällä hyllyllä). Niinpä ei auttanut muu, kuin tekaista ne pikaseen itse. Siitä lähtien olenkin tehnyt krutongit aina itse! Niin paljon parempia ja terveellisempiäkin niistä tulee sillä tavalla! Leiväksi käy melkein mikä tahansa. Yleensä käytän jotain täysjyväpaahtiksen tapaista. Tällä kertaa sellaista ei kaapista löytynyt, joten kokeilin ihan tavallisia ruispaloja.

Kulhon pohjalle lurautetaan ensin reilu ruokalusikallinen oliiviöljyä, jota tällä kertaa maustoin vain ihan suolalla ja pippurilla. Erilaisia vaihtoehtojahan on vaikka kuinka, ja omaa suosikkimakuaan kannattaa kokeilla! Sen jälkeen pyörittelin leipäpalat öljyssä. Palojen ei todellakaan tarvitse uida öljyssä. Pieni määrä riittää.

Sillä välin kun krutongit paistuvat uunissa 200 asteessa maukkaan rapeiksi, ehtii juuri tehdä muun salaatin valmiiksi. 

Koska pidän voimakkaista ja etikkaisista mauista, lisäsin salaattiin hieman tuoretta sitruunaa,

herneenversoja (ihanaa kun taas on kesä!!!),

aurinkokuivattua tomaattia ja parmesan juustoa (josta saa kuorimaveitsellä veistettyä juuri sopivia lastuja).

Lopuksi vielä krutongit päälle ja luraus Caesar-salaatinkastiketta sekaan.

Taidankin tästä lähteä syöpöttelemään... :)

Kesän merkit

Tänään olen pitänyt (lähes) totaalisesti lomaa talohaaveilusta. Lähdimme heti aamupäivästä maalle vanhempieni luo, ja ihan pikkaisen vain käytiin matkalla tontteja katselemassa. Olen aina kuulunut niihin, jotka "eivät koskaan rakenna". Nyt olen alkanut huomaamattani lisäämään lauseeseen sanan "ehkä". En siis ehkä koskaan rakenna, mutta varulta käytiin pari tonttia katsastamassa... Mielessäni alkoi elää upouusi vaalea puutalo, joka pintapuolisesti olisi valmis syksyn ensimmäisiin kylmiin mennessä, ja voisin sitten tuulten vinkuessa  nurkissa siirtyä lämpimiin sisätiloihin tekemään sisätyöt siihen tahtiin, että jouluksi pääsisimme uuteen kotiin. Hmmm... Kuulostaa hyvältä, muttei kuulemma ole mahdollista. Niinpä hautasin taas kerran rakennusajatuksen ja päätin keskittyä alkuperäiseen taktiikkaan.  Tällä taktiikallahan on vain hetkestä kiinni, milloin pääsemme muuttamaan! Puuttuu vain se talo, joka meitä jossain valmiina odottaa.

Päivä oli ihana ja täten tämän postauksen myötä julistan kesän virallisesti alkaneeksi! Sen kunniaksi keräsin teille muutamia varmoja kesänmerkkejä ympäröivästä luonnosta:

1. Ihmiset alkavat hakeutua pihoille ja muihin ulkotiloihin syömään. Myös ruokavalio muuttuu ratkaisevasti. Päiväruuaksi kelpaa pikainen pannukakku jäätelön kera, eikä kukaan enää muista vahtia ruoka-aikoja kellon kanssa. 

2. Vaikka pääruokana on syöty jäätelöä, voi jälkiruuaksikin ihan hyvin vielä tarjota jäätelöä, eikä se kenestäkään tunnu liioittelulta.

3. Kaikki purkit ja kipposet alkavat täyttyä löllyvästä sammakonkudusta. Muutenkin lapset hakeutuvat veden ääreen.

4. Koirat suorastaan riehaantuvat ja niiden korvasta irroitellaan ensimmäinen punkki. 

Illalla pienempi on niin poikki, ettei pysy jaloillaan.

5. Ilman mitään  syytä alkaa pihamaalta löytyä ernäisiä vaatekappaleita heiteltynä 

villisti ympäriinsä (onneksi nämä olivat lasten kokoa...)

 6. Rannasta kuuluu yhtäkkiä iloinen huuto:

"Äiti mä kävin uimassa!"

(...on ne niin omatoimisia!)

Mm. näistä ja muutamasta muusta tietää, että NYT ON KESÄ!!!